En ole pitkään aikaan neulonut huiveja, mutta kun äitini toivoi punasävyistä, puoliympyrän muotoista huivia syntymäpäivälahjaksi, niin pitihän sellainen tehdä. Osan langoista ostin kesäkuussa äidin kanssa tekemältämme Hollannin matkalta, loput löytyi omista varastoista.
Malliksi valikoitui Heidi Alanderin upea Satakieli, joka aikoinaan ilmestyi vuoden 2016 joulukalenteri-mysteerihuvina. Oli erittäin kiva huivi neuloa. (Näissä mysteerineuleena ilmestyneissä on usein se, että pinta tai väri vaihtuu vähän väliä, jolloin neulominen ei ehdi käydä tylsäksi.)
Huivi neulotaan niskasta aloittaen ja päätyen reunan picot-päättelyyn. Tasaisten lisäysten sijaan lisäyskerroksia tehdään aina välillä, esim kuuden tai kahdeksan kerroksen välein. Mietin aluksi, eikö huivin reunoista tule epätasaiset, mutta ei niitä kyllä näin isossa huivissa huomaa ja viimeistään pingotetussa huivissa lisäyskerrokset sulautuvat kokonaisuuteen.
Lankoina ainakin: Rowan Fine Art, Regia Premium Silk 4-fädig, Coop Knits Socks Yeah, Handun merinohuivilanka, Malabrigo Sock sekä yksi raita Louhittaren luolan Väinämöistä.
Alemmassa kuvassa näkyy vielä huivin muoto kokonaisuudessaan, vaikka kuva on muuten vähän epätarkka.
Lahja on luovutettu saajalleen ja vaikutti olevan mieluisa. :) Tämän projektin myötä muistui taas mieleen, miten kiva huiveja on neuloa ja että niitä voisi ehkä tehdä useamminkin.
Ihanin koskaan näkemäni huivi!
VastaaPoistaKiitos! <3
VastaaPoistaKaunis huivi! Voisikin jossain vaiheessa tarttua huiveihin. Pn parit huivit kesken.
VastaaPoistaKiitos! On aina kynnys tarttua kesken jääneisiin. Yritän myös saada tänä kesänä tehtyä keskeneräiset valmiiksi. (Tai jos ees eteenpäin!)
PoistaTodella kaunis huivi!
VastaaPoistaHarvemmin innostun noista hartiahuiveista, mutta tämä on erittäin kaunis! -AM
Kiitos! 🥰
Poista