Syksyn mittaan olen virkkaillut yhtä ja toista pientä. Kun on ollut monia isoja ja pitkään kestäneitä projekteja, niin välitöinä on ollut kiva tehdä jotain käden käänteessä syntyvää. Osa projekteista on ollut onnistuneita, toiset vähemmän. Esimerkiksi pienet maatuskat oli mielestäni kivoja, samoin vähän isommat kettu ja pupu, joten tein yhden isomman maatuskankin. Ihan hauska ja söpö, mutta vähän jää ilmaan kysymys että mihin tarkoitukseen tämä on? Ja siinä missä kylällinen isoja taloja oli upea, niin pienet pinssi-talot ovat vähän yksinäisen ja säälittävän näköisiä.
Aina ei voi osua maaliin, mutta ei pidä antaa sen hidastaa tahtia. Seuraava projekti voikin taas onnistua (tai sitä seuraava). :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatuskakoru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatuskakoru. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
lauantai 28. syyskuuta 2019
Pikkuiset maatuskakorut
Innostuin taas tekemään jotain sarjatuotantona, mikä näyttää viime kuukausina muodostuneen vähän niinkuin tavaksi. Tällä kertaa ihastuin pieniin maatuskarintakoruihin, jotka on niin söpöjä, että niitä oli pakko tehdä monen värisenä. Ohje on Annaboo's house -blogista.
Samanlaisia kappaleita virkattiin kaksi, takakappaleeseen ommeltiin kiinni koruneula ja etukappaleeseen kasvot ja essu. Ja kirjailtiin silmät, suu ja hiukset. Lopuksi kappaleet virkattiin yhteen. Langoiksi riittää pienetkin pätkät puuvillalankaa - eikä kappaleiden ole pakko olla täsmälleen samanvärisiä, jos jokin lanka ei riitä molempiin.
Alakuvassa vähän mittasuhdetta; nämä ovat noin 4cm korkeita.
Osoite on varmaan sama kuin noilla muillakin sarjatuotanto-projekteillani eli lahjoiksi ja myyjäisiin. Joskus parasta on vaan tekeminen!
Samanlaisia kappaleita virkattiin kaksi, takakappaleeseen ommeltiin kiinni koruneula ja etukappaleeseen kasvot ja essu. Ja kirjailtiin silmät, suu ja hiukset. Lopuksi kappaleet virkattiin yhteen. Langoiksi riittää pienetkin pätkät puuvillalankaa - eikä kappaleiden ole pakko olla täsmälleen samanvärisiä, jos jokin lanka ei riitä molempiin.
Osoite on varmaan sama kuin noilla muillakin sarjatuotanto-projekteillani eli lahjoiksi ja myyjäisiin. Joskus parasta on vaan tekeminen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



