Helmikuu on jotenkin vilahtanut ohi harmaana ja huomaamattoman nopeasti. Tavallisestihan tämä on vuoden parasta talviurheiluaikaa, mutta nyt ei ole sitä puolta paljonkaan saatu harrastaa. Sen sijaan olemattoman talven jälkeen saadaan jo ihmetellä kevään merkkejä ja sehän on toki ihanaa myöskin. Paljon odotettua lumen valaisevaa vaikutusta ei tänä vuonna paljoa saatu, mutta nytpä valaiseekin jo aurinko.
Helmikuussa sain valmiiksi pitkäksi venähtäneen torkkupeittoprojektin (aloitettu viime vuoden toukokuussa), tein yhdet kämmekkäät, yhdet lapaset, kolme mukinlämmitintä, pipon sekä yhdet sukat. Kirjoitin ohjeet mukinlämmittimeen ja tupsupipoon. Osallistuin Silmukan ytimestä haasteeseen sydän-teemalla sekä vastasin Huopatossun tehtaan Heidiltä saamaani 11-kysymystä -haasteeseen.
Oikein ihanaa aikaisin alkanutta kevättä kaikille kävijöille! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottu peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottu peitto. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
tiistai 11. helmikuuta 2014
Neulottu torkkupeitto
Aloitin neulomaan tätä torkkupeittoa joskus viime keväänä. Lankoina on Novitan Viivi ja Teddy. Peitto on valmistunut pikkuhiljaa kuukausien kuluessa. Puolenvälin jälkeen se on ollut kovin painava ja kuuma neulottava, joten loppurutistus piti tehdä melkein väkisin, päättelystä puhumattakaan. Jostain syystä olin useimmiten katkaissut langan väriä vaihtaessani. (Miksi???)
Peitto on neulottu 8-koon pyöröpuikolla tasona. Reunoissa on viiden silmukan verran helmineuletta rullaantumisen estämiseksi, muuten peitto on kokonaan sileää neuletta. Aloitussilmukoita oli 130 ja sillä mentiin alusta loppuun. Kokoa peitolla on 195cm x 220cm venyttämättä.
Tykkään lopputuloksesta, vaikka työn edetessä oli välillä ihan "plääh"-fiilis koko projektia kohtaan. Viivi on nyt valmiissa peitossa mukavan pehmoisen tuntuista, mutta varsinkin pakkasilla se oli sähköistä työstettävää, kun on kokonaan keinokuitua.
Peitto on neulottu 8-koon pyöröpuikolla tasona. Reunoissa on viiden silmukan verran helmineuletta rullaantumisen estämiseksi, muuten peitto on kokonaan sileää neuletta. Aloitussilmukoita oli 130 ja sillä mentiin alusta loppuun. Kokoa peitolla on 195cm x 220cm venyttämättä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
