Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllölapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllölapaset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pöllö-lapaset

Osui taannoin silmään aivan tavattoman suloisten pöllö-lapasten ohje ja pitihän näin söpöt lapaset toki toteuttaa.


Malli on Rebecca Tsain Grey Eyed ja sen saa ladattua Ravelrysta ilmaiseksi. Minun pöllöni eivät kyllä ole harmaasilmäiset vaan silmät kuten pöllötkin ovat ruskeat.


Käytin rannekeosaan yhden ihanan vihreän keränlopun, josta riitti juuri tämän verran. Langan riittävyys määräsi tällä kertaa resorin pituuden. Tämä oli hyvä tapa käyttää pieni määrä lankaa, varmaan tulee muutama muukin keränloppu pääsemään samantapaiseen käyttötarkoitukseen. Ruskea olisi toki riittänyt kuvioväriksi yksinäänkin, mutta olisihan lapasten yleisilme silloin ollut tylsempi.


Mallipiirros itsessään on tosi kaunis. Kämmenselän pöllöt - no, kuka nyt voisi vastustaa pöllöjä. Kiva kun suunnittelija on nähnyt vaivan piirtää pöllöt osaksi ympäristöä köynnösten keskelle. Ja kämmenpuolen köynnökset olisivat nätit jo ihan itsekseenkin.


Pisteeksi iin päälle malliin on suunniteltu vielä yhdet pikkupöllöt, jotka kurkistavat piilosta peukun takaa. Tämmöinen pieni hassu yksityiskohta saa kivan mallin tuntumaan vielä kivemmalta! :)


Langat: vaalea harmaa Hjertegarn Bacic, vihreä Malabigo Sock sekä ruskea Handun Merinosukkis.