Austraalialainen Ambah O'Brien on suunnitellut monia upeita neulemalleja. Erityisesti olen ihastunut hänen herkullisen monivärisiin huivimalleihinsa. Olen selaillut niitä monet kerrat ajauksella, että minkä monivärisen huivin neuloisinkaan kaikista niistä käsinvärjättyjen lankojen jämäpalleroista, joita aikojen saatossa on kertynyt. Ohjeen ostaminen on useamman kerran kaatunut siihen, etten ole osannut päättää minkä noista ihanista malleista valitsisin.
Viime joulukuun ensimmäisenä päivänä tein lopulta päätöksen ja ostin Adventurer -huivin ohjeen. Nimi viittaa hauskasti seikkailijan lisäksi ajatukseen, että huivi neulottaisiin adventtikalenteri-huivina, yksi väriraita päivässä, jolloin huivi valmistuisi joulupäiväksi (austraalialaisittain adventtikalenteriin kuuluu 25 raitaa). No, kesäisestä ajankohdasta voinette jo päätellä, ettei tuo ajatus ihan toteutunut meikäläisen kohdalla. Sainkohan kaksi raitaa valmiiksi joulukuussa?
Työn alku osottautui hankalaksi. Olen aiemmin neulonut pääasiassa sellaisia pitsimalleja, joissa pitsikuviota tehdään vain työn oikealla puolella ja nurjalla neulotaan korkeintaan joku yksittäinen silmukka kuvioon sopivaksi. Tässä pitsikuviota tehdään yhtälailla niin oikealla kuin nurjallakin puolella. Ei siinä muuten mitään, mutta alkuun pääseminen oli hankalaa, kun en meinannut millään saada juonen päästä kiinni, että miten kaaviota piti seurata nurjalla puolella. Joka kerta piti tarkistaa sanallisesta ohjeesta, että pitikö tätä nyt tulkita pielikuvana ja mistä reunasta alkaen tätä nyt luettiinkaan.
Pikkuhiljaa kuvio kuitenkin aukeni ja neulominen alkoi luistaa. Suurin osa raidoista on syntynyt tämän kevään aikana. Työtä on hidastanut myös se, että olen ollut aika perfektionistinen värien suhteen; en kehtaa edes tunnustaa, miten monta raitaa olen päätynyt purkamaan kun on muutaman raidan päästä alkanut tuntua, ettei tuo väri sopinutkaan tuohon väliin... Mutta kun käytin tähän kaikkien ihanimpien lankojeni jämät, niin halusin että lopputuloksestakin tulee ihana!
Langoista sen verran, että niitä kului noin 12 g/ raita. Suurin osa on Handua, muutama yksittäinen raita on rva Silmu&Solmua, Lanitium Ex Machinaa, Louhittaren Luolaa sekä Malabrigo sockia.
Huivi valmistui pari päivää juhannuksen jälkeen. Sitten kastelin sen, en siis edes pingottanut yhtään, levittelin vaan kuivumaan ja asettelin nuppineuloilla siksak-kuvion kärjet teräviksi. Mutta jotenkin huivi olikin kastelussa venynyt niin paljon, että se laahasi maata. Vähän harmitti, mutta en halunnut huivia joka kuraantuu ensimmäisessä käytössä, joten oli pakko purkaa vielä pari raitaa päästä. Nyt ei joulukalenterihuivissa ole sitten kuin 23 raitaa, mutta eipä tällä tässä vaiheessa muutenkaan enää joulun kanssa ole paljon tekemistä.
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja koska jämälankoja vielä jäi, niin pääsen varmasti jossain vaiheessa toteuttamaan jonkun toisenkin noista Ambahin upeista malleista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malabrigo Sock. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020
sunnuntai 18. elokuuta 2019
Soldotna Crop Top vol. 2
Edellisessä postauksessa kerroin ensimmäisestä Soldotna Crop Topista ja että olen jo aloittanut uutta heti edellisen perään. Ja nopeasti se valmistuikin, etenkin kun tein tästä suunnitelman mukaisesti "cropatun" eli tällaisen lyhyemmän mallin, mikä itse asiassa on alkuperäisen mallin ideakin (jota ensimmäisen paidan kanssa vielä vähän vierastin).
Lueskelin netissä keskustelua, jossa kehopositiivisessa hengessä rohkaistiin kaikkien vartalotyyppien edustajia käyttämään nyt kovasti muodissa olevia lyhyitä paitoja ja ohjeistettiin, että jokaisen pitää vain löytää omalle vartalotyypille sopiva "sweet spot" eli sopiva paidan pituus. Keskusteluun linkitetyt kuvat kertoivat, että näin kyllä tosiaan on; lyhyt paita sopii kaikille kunhan vaan valitsee oikein sen, minkä kanssa paitaa käyttää ja osaa valita paitaan sopivan pituuden. Ilmeisesti useimmiten menee pieleen siinä, että kuitenkin epäröi ja tekee paidasta vähän liian pitkän.
Tein tästä noin 7cm lyhyemmän kuin ensimmäisestä Soldotna Crop Topista. Siinä missä ensimmäisen paidan pituus on omiaan puolihameiden kanssa käytettäväksi, niin tämä jälkimmäinen sopii mukavasti mekon kanssa, erityisesti sellaisen jossa on hieman korkea vyötärölinja.
Muuten tein paitaan suurinpiirtein samat modaukset kuin edelliseenkin.
Tämän paidan langat ovat suurimmaksi osaksi samoja kuin edellisessä paidassa. Vihreä ja ruskea ovat siis Manos del Uruguayn Alegriaa, keltainen Malabrigo Sockia ja musta Roosa Nauha -sukkalankaa. Lisänä vielä punainen Latinium Ex Machinan Basic Sock.
Yleensä en jämähdä yhteen malliin useammaksi kerraksi, mutta tämä oli hauska tehdä kahdesti ja nyt tuntuu siltä, että voisin tehdä näitä vielä lisääkin.
Lueskelin netissä keskustelua, jossa kehopositiivisessa hengessä rohkaistiin kaikkien vartalotyyppien edustajia käyttämään nyt kovasti muodissa olevia lyhyitä paitoja ja ohjeistettiin, että jokaisen pitää vain löytää omalle vartalotyypille sopiva "sweet spot" eli sopiva paidan pituus. Keskusteluun linkitetyt kuvat kertoivat, että näin kyllä tosiaan on; lyhyt paita sopii kaikille kunhan vaan valitsee oikein sen, minkä kanssa paitaa käyttää ja osaa valita paitaan sopivan pituuden. Ilmeisesti useimmiten menee pieleen siinä, että kuitenkin epäröi ja tekee paidasta vähän liian pitkän.
Muuten tein paitaan suurinpiirtein samat modaukset kuin edelliseenkin.
Tämän paidan langat ovat suurimmaksi osaksi samoja kuin edellisessä paidassa. Vihreä ja ruskea ovat siis Manos del Uruguayn Alegriaa, keltainen Malabrigo Sockia ja musta Roosa Nauha -sukkalankaa. Lisänä vielä punainen Latinium Ex Machinan Basic Sock.
Yleensä en jämähdä yhteen malliin useammaksi kerraksi, mutta tämä oli hauska tehdä kahdesti ja nyt tuntuu siltä, että voisin tehdä näitä vielä lisääkin.
perjantai 9. elokuuta 2019
Soldotna Crop Top
Jyväskylän neulefestareilla sain vakavan lyhythihaisen-kirjoneulevillapaidan-himo -tartunnan. En ollut kuullut kyseisestä tartuntataudista aiemmin, joten se pääsi iskemään aivan varoittamatta takavasemmalta. Eikä se laantunut sitten millään, paitsi lopulta ilmeisellä keinolla, nimittäin siten, että neuloin lyhythihaisen kirjoneulevillapaidan.
Jo tuossa Jyväskylä-postauksessa totesin, että ihastuin erityisesti festarikansan päällä näkyneisiin Soldotna Crop Top -paidan lukuisiin ihaniin versioihin. Mallin on suunnitellut yhdysvaltalainen Caitlin Hunter. Hän on ylpeä suomalaisista sukujuuristaan ja se näkyy muun muassa useiden hänen suunnittelemiensa neulemallien nimissä; Koivua, Elokuu, Ohra ja Kodikas.
Soldotna sen sijaan viittaa Hunterin synnyinseudulla Alaskassa sijaitsevaan kaupunkiin.
Ohje on kirjoitettu DK-vahvuiselle eli paksuhkolle langalle. Sopivaa lankaa oikeassa vahvuudessa en omista varastoista löytänyt enkä heti festariostosten jälkeen halunnut uuttakaan lankaa ostaa, joten sovelsin ohjetta ja tein paidan ohuesta, fingering-paksuisesta langasta. Ruskea ja vihreä lanka ovat käsinvärjättyä Manos del Uruguayn Alegriaa, keltainen Malabrigo Sockia ja musta Roosa Nauha -sukkalankaa. Kaikkia värejä riitti yksi vyyhti ja jäikin vielä yli puolet, lukuun ottamatta vihreää, jota jäi vähän alle puolet. (Loistava malli siis käyttää vaikka puolikkaitakin vyyhdin jämiä!)
Koon muutoksen tein neulomalla L-koon silmukkamäärillä, kun tavoitteena oli noin S-koon paita. Tein myös vähän kavennuksia kylkiin vyötäröä kohti.
Noita "cropattuja" eli napapituisia paitoja on nyt näkynyt paljon eri suunnittelijoilta. Itse olen kaksi tällaista cropatuksi suunniteltua paitaa neulonut (tämän ja Shiftyn), mutta kumpaakaan en ole osannut ihan ohjeen lyhyiseksi jättää. Mutta tämän projektin ja toisten neulojien ihanien projektikuvien myötä aloinkin haaveilla sellaisesta ihan lyhyestä topista. Joten aloitin heti perään uuden Soldotna Crop Topin langoista, joita tästä ensimmäisestä jäi jäljelle. Sen ajattelin jättää lyhyeksi - ja mietin, pitäisikö Shiftyäkin lyhentää.
Näin se oma maku pikkuhiljaa muuttuu muodin mukana.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Pöllö-lapaset
Osui taannoin silmään aivan tavattoman suloisten pöllö-lapasten ohje ja pitihän näin söpöt lapaset toki toteuttaa.
Malli on Rebecca Tsain Grey Eyed ja sen saa ladattua Ravelrysta ilmaiseksi. Minun pöllöni eivät kyllä ole harmaasilmäiset vaan silmät kuten pöllötkin ovat ruskeat.
Käytin rannekeosaan yhden ihanan vihreän keränlopun, josta riitti juuri tämän verran. Langan riittävyys määräsi tällä kertaa resorin pituuden. Tämä oli hyvä tapa käyttää pieni määrä lankaa, varmaan tulee muutama muukin keränloppu pääsemään samantapaiseen käyttötarkoitukseen. Ruskea olisi toki riittänyt kuvioväriksi yksinäänkin, mutta olisihan lapasten yleisilme silloin ollut tylsempi.
Mallipiirros itsessään on tosi kaunis. Kämmenselän pöllöt - no, kuka nyt voisi vastustaa pöllöjä. Kiva kun suunnittelija on nähnyt vaivan piirtää pöllöt osaksi ympäristöä köynnösten keskelle. Ja kämmenpuolen köynnökset olisivat nätit jo ihan itsekseenkin.
Pisteeksi iin päälle malliin on suunniteltu vielä yhdet pikkupöllöt, jotka kurkistavat piilosta peukun takaa. Tämmöinen pieni hassu yksityiskohta saa kivan mallin tuntumaan vielä kivemmalta! :)
Langat: vaalea harmaa Hjertegarn Bacic, vihreä Malabigo Sock sekä ruskea Handun Merinosukkis.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Iskälle pipo
Isäni vihjaisi jo viime talvena tarvitsevansa uuden pipon, mutta koska hän oli juuri silloin vasta viettänyt kaikki mahdolliset merkkipäivät, siirtyi pipon neulonta tälle talvelle. Nyt oli sitten isänpäivälahjan idea kerrankin valmiina hyvissä ajoin ja toteutuskin valmistui jo monta viikkoa sitten. (Itse asiassa tätä neuloessa luonto näytti juuri näitä värejä)
Tein kuvion Crazy for Color -pipon ohjeella. Ohje on paksummalle langalle kuin käyttämäni fingering-paksuinen, joten heti alkuun sai luoda ohjetta enemmän silmukoita. Lisäksi pipon malli oli makuuni muutenkin vähän turhan lyhyt, joten tein ensimmäistä mallikertaa kaksi toistoa ennen siirtymistä kavennuksiin. Tupsua mietin tovin, mutta päädyin sen laittamaan ja kyllähän se nyt kruunaa koko komeuden.
Lankoina on Malabrigo Sockia sekä Handun sukkalankaa ja merinolankaa useassa eri värissä, joita on muista projekteista jäänyt yli. Tämä oli ihana ja näiden lankojen arvoinen jämälankaprojekti. Lopputuloksesta tykkään tosi paljon ja toivottavasti tykkää iskäkin.

torstai 23. kesäkuuta 2016
Hihat Korsi-kämmekkäiden ohjeella
Eräs ystäväni on jo vuosia puhunut, että tarvitsisi jonkinlaiset irtohihat herkästi käsivarsista ja ranteista palelevana. Olen saattanut niitä moneen kertaan vähän lupaillakin, mutta jotenkin on tuntunut niin vaikealta projektilta, että se on siirtynyt ja siirtynyt...
Nyt ystävällä oli tärkeä merkkipäivä, joten päätin vihdoinkin ryhdistäytyä tässä asiassa. Ja edelleenkin tuntui vaikealta. Mikä lanka, mikä malli - ja ennenkaikkea epävarmuus, että miten saan hihoista niin napakat, että pysyvät kädessä hoikkakätisellä ystävällä.
Onneksi on palveleva lankakauppa lähellä! Lentävän Lapasen Tainan avulla pääsin alkuun. Ensin katsottiin lanka ja päädyttiin Malabrigo Sockiin, joka on vanhastaan suosikkilankojani. Väriksi valitsin sammaleisen vihreän sävyn nimeltä Ivy. (Aivan ihana väri!!!!)
Sitten aloin epätietoisena selailemaan ravelrysta ohjeita, mutta Tainapa kiikuttikin sen suurempia miettimättä eteeni Eiran lankojen ohjelehden bloginumeron (1/14), joka oli auki Korsi kämmekkäitten ohjeen kohdalta. Tämän todella kauniin mallin on suunnitellut Pehmeitä paketteja -blogin Sanna. Siitä lähdin sitten soveltamaan hihoiksi.
Aloitin 2,25mm:n sukkapuikoilla neulomaan molempia hihoja yhtä aikaa
ylhäältä alas. Tein alkuun noin 8cm:n matkalle resoria hihan
takapuolelle, etupuolella aloitin kuvioinnin heti. Ajattelin että leveä
resori edesauttaa hihojen ylhäällä pysymistä. Sen jälkeen jatkoin sileää
neulosta hihan takaosassa ja korsi-kuviota edessä. Tein kolme kertaa kavennuksia kuvion molemmin puolin noin kymmenen kuviokerran välein samalla sovitellen. Hihansuuhun tuli resoria vain noin sentin matkalle estämään rullaantumista.
Olin aikonut tehdä hihoista niin pitkät kuin langasta tulee, mutta lopulta kävi niin, että tein niin pitkät kuin ehdin; merkkipäivä oli nimittäin tänään ja hihat valmistuivat eilen illalla.
Jouduin itse kuviin malliksi, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Omat käsivarteni ovat lyhyemmät ja pulleammat kuin saajalla, mutta minulle nämä ovat sen verran tiukat, että arvelen niiden kyllä pysyvän käsissä hoikemmallakin. Ja onhan nämä kivan näköiset vaikka vähän makkarallakin.
Näistä tuli ihan älyttömän upeat; ihana lanka ja herkän kaunis malli kohtasivat täydellisesti toisensa. Olen niin ihastunut näihin, että saatan tarvita tämmöiset itsellekin. Ja mikä tärkeintä, niin lahjan saajakin vaikutti tykkäävän.
Nyt ystävällä oli tärkeä merkkipäivä, joten päätin vihdoinkin ryhdistäytyä tässä asiassa. Ja edelleenkin tuntui vaikealta. Mikä lanka, mikä malli - ja ennenkaikkea epävarmuus, että miten saan hihoista niin napakat, että pysyvät kädessä hoikkakätisellä ystävällä.
Onneksi on palveleva lankakauppa lähellä! Lentävän Lapasen Tainan avulla pääsin alkuun. Ensin katsottiin lanka ja päädyttiin Malabrigo Sockiin, joka on vanhastaan suosikkilankojani. Väriksi valitsin sammaleisen vihreän sävyn nimeltä Ivy. (Aivan ihana väri!!!!)
Sitten aloin epätietoisena selailemaan ravelrysta ohjeita, mutta Tainapa kiikuttikin sen suurempia miettimättä eteeni Eiran lankojen ohjelehden bloginumeron (1/14), joka oli auki Korsi kämmekkäitten ohjeen kohdalta. Tämän todella kauniin mallin on suunnitellut Pehmeitä paketteja -blogin Sanna. Siitä lähdin sitten soveltamaan hihoiksi.
Olin aikonut tehdä hihoista niin pitkät kuin langasta tulee, mutta lopulta kävi niin, että tein niin pitkät kuin ehdin; merkkipäivä oli nimittäin tänään ja hihat valmistuivat eilen illalla.
Jouduin itse kuviin malliksi, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Omat käsivarteni ovat lyhyemmät ja pulleammat kuin saajalla, mutta minulle nämä ovat sen verran tiukat, että arvelen niiden kyllä pysyvän käsissä hoikemmallakin. Ja onhan nämä kivan näköiset vaikka vähän makkarallakin.
Näistä tuli ihan älyttömän upeat; ihana lanka ja herkän kaunis malli kohtasivat täydellisesti toisensa. Olen niin ihastunut näihin, että saatan tarvita tämmöiset itsellekin. Ja mikä tärkeintä, niin lahjan saajakin vaikutti tykkäävän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)