Näytetään tekstit, joissa on tunniste viiksisukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viiksisukat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Movember-haaste

Silmukan ytimestä haasteen aiheena oli tässä kuussa Movember-kamppanjan kunniaksi viikset. Silmukan ytimestä haastehan on Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus -blogien yhteistyötä ja aiheet ovat aina tosi symppiksiä - kuten myös nämä molemmat mainitut blogit ja niiden emännät itsekin. :)

Olen sivunnut viiksi-teemaa aiemminkin, nimittäin elokuussa tein nämä viiksisukat jo hyvissä ajoin joulupukinkonttia odottamaan. Ilmoittauduin mukaan tähän haasteeseen ajatuksella neuloa jotain näille sukille kaveriksi, esim. lapaset tai kauluri olisi ollut kiva. Ajanpuutteeseen liittyvät realiteetit iskivät kuitenkin vasten kasvoja kun joulun lähestyessä on vielä niin monta joululahjoihin liittyvää projektia kesken, joten se idea nyt vaan sai jäädä. Mutta halusin silti osallistua haasteeseen, kun kerran ilmoittauduin mukaan. Ja niinpä askartelin teeman mukaisen joululahjapussin viiksisukille:


Suurin haaste tämän tekemisessä oli itse asiassa löytää yksivärisiä paperipusseja, koska joka paikassa tunnutaan myytävän vaan valmiiksi koristeltuja. Tässä vielä lahja paketissa, hyvin mahtuu. :)


Tämän tyyppinen askartelu oli niin hauskan tuntuista pitkästä aikaa, että mietin, josko jaksaisi tehdä muillekin lahjasukille niiden teemoihin sopivia lahjapusseja. Nähtäväksi jää, ehdinkö tätä ideaa toteuttaa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Viiksisukat

Pienempi veljentyttö piirsi pyynnöstäni sukat, jollaiset itse haluaisi. Suunnitelmia oli useita kymmeniä, joiden joukosta valitsin tämän. Tosi hieno malli 7-vuotiaan piirtämäksi, tai itse asiassa tämä olisi mielestäni hieno minkä ikäisen tahansa tekemäksi.


Lankana Novita Nalle mustana ja valkoisena ja sukat on kudottu 2,5 koon puikoilla. Jalan koko on noin 32, olin myös piirtänyt jalasta ääriviivakuvan koon arvioimisen avuksi.


Aion säästää nämäkin joululahjaksi. Joululahja nro. 2 valmis, jee. :D