keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kuvastin

Sukka-Finlandian toisen etapin sukat on suunnitellut upea Veera Välimäki. Veera on varmasti kaikille neulojille tuttu huiveistaan ja neulepaidoistaan, mutta nämä ovat ihan ensimmäiset hänen suunnittelemansa sukat.


Hienoa suunnittelutyötä ensikertalaiselta sukkien suunnittelijalta! Malli on klassisen yksinkertainen ja silti mielenkiintoinen. Yksinkertainen palmikkoa muistuttava kuvio sopii yhtä hyvin niin miehille kuin naisillekin


Kuvastin sopii sukkien nimeksi, sillä sukkien etukuvio tehdään kumpaankin sukkaan eri lailla niin, että sukat muodostavat toisensa peilikuvan. Varren takana kuvio toistuu itsensä peilikuvana keskikohdan molemmin puolin.


Testineuloin sukista isoimman koon, lankana Regian 6-säikeinen sukkalanka, jota kului 134g. Mallikertoja mun sukissa on tosin paljon enemmän kuin kisan vaatimuksissa sanotaan, koska kisan vähimmäisvaatimukset on lisätty vasta testivaiheen jälkeen.

Näistä tuli tosi kivat - ja tosi isot - sukat joillekin isojalkaiselle. Meidän perheen miehille ovat liian isot joten ehkäpä nämä päätyvät hyväntekeväisyyshuutokauppaan, jota Sukka-Finlandian oheen on myös suunniteltu.

8 kommenttia:

  1. Nää on kyllä niin kauniit että pääsivät puikoille. :) En oo koskaan ennen varpaista varteen sukkia tehnyt, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että innostuit opettelemaan! Se on just yks tämmösen kilpailun idis, että tulee kokeiltua kaikkea uutta. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Malli on kyllä tosi kaunis, hieno uusi aluevaltaus Veeralta!:)

      Poista
  3. Hieno sukkamalli, pitää ottaa ohjelmaan!

    VastaaPoista