Lämmin islantilaispaita

Kalenterin perusteella voisi ajatella, että huhtikuussa tulee jo keväiset säät, kun koulussakin opetetaan, että maalis-huhti-toukokuu ovat niitä kevätkuukausia. Mutta eihän se yleensä ihan niin mene. Tänä vuonna huhtikuun alku toi tullessaan valtaisat lumikinokset. Päätin, etten rupeakaan nyt mitään kevätneuleita tässä vielä, vaan neulonkin oikein paksun villapaidan.

Védis Jónsdóttirin Léttlopavesti on ollut jonotuslistallani jo pitkään. Olin jo kauan aikaa sitten päättänyt tehdä tämän muutamasta hyvin vanhasta kerästä 7-veljestä. Mallista löytyy myös ylhäältä alas neulottu versio, Chriss Wassin laatima Top Down Lett-Lopi Vest. En noudattanut kumpaakaan ohjetta ihan  tarkalleen, enemmän kyllä tuota jälkimmäistä. Mutta esimerkiksi kaavio oli noissa kahdessa ihan sama, eli myös kaaviota neulottiin top down versiossa ylhäältä alas.

Mallin hienoin kohta on ehdottomasti upea kaarroke. Sen ajan noudatin ohjetta jotakuinkin, mutta siitä eteenpäin tein neuletta säveltäen siten, että muutaman kerroksen välein sovitin ja sen perusteella päätin kavennuksista ja levennyksistä. Pääosin tietysti vyötäröä kohden mentäessä kavennuksia ja lantiota kohden mentäessä levennyksiä. Alkuperäisen mallin hihoista en oikein tykännyt, joten neuloin tavalliset lyhyet hihat. Mietin pitkiäkin, mutta luulen että tämä on kuitenkin monikäyttöisempi näin.

Paksusta langasta neule syntyi nopeasti eikä kesä kerennyt vielä tulla, joten paita pääsi valmistuttuaan heti käyttöön. Tosin jos tuleva kesä on yhtä kylmä kuin edellinen, niin saattaa villapaidalle käyttöä riittää vielä juhannuksenakin.

Kun esittelin paitaa lapselleni, hän kysyi, että "eikö sulla jo ole tommonen ihan samanlainen?". Ei mitään sinne päinkään, mutta oisko toi kommentti nyt tarkoittanut, että tää jotenkin on mun näköinen neule tai jotain?

Lisää ommeltua - projektipussukka

Vähän jo lankalauantain postauksessa tuumailin, että osaisinkohan ommella jotain ihan itseksenikin, kun nyt sain ompeluhommille hyvää opastusta ja alkusysäyksen. Viime viikonloppuna tartuin toimeen, kun lyhensin ensin verhoja ja ompelukone oli valmiiksi esillä.

Lankalauantain ompelupäivänä Mirella teki tällaisen projektipussukan muiden neuloessa puikkopusseja ja oman työn lomassa vaklailin välillä hänenkin tekemisiään kiinnostuneena. Lopuksi sain vielä täydellisen selonteon ja kirjallisen ohjeen työn vaiheista. Täytyy sanoa, että sen verran monimutkaisia vaiheita ja konsteja tähän ensikertalaiselle liittyi, etten pelkän kirjallisen ohjeen perusteella olisi päässyt puusta pitkälle. Onneksi olin nähnyt vaihe vaiheelta Mirellan tekemisen, todella iso kiitos!

Olen haaveillut tällaisesta projektipussukasta siitä asti, kun joskus ensimmäistä kertaa näin tällaisen. Miten kätevä laittaa lankakerä pussiin, pussi toiselle käsivarrelle ja sitten neuloa menemään vaikka seisten, jos välillä täytyy vaihtaa paikkaa. Tämä olisi ollut leikkipuistovuosina huippu, mutta edelleen tarpeellinen kapistus esim. matkaneulontaan ja erilaisiin käsityötapahtumiin. Samantapaisia pusseja muistelen käytetyn myös pyykkipoikien säilytykseen pyykkejä ripustaessa. Sopii hyvin kaikkiin sellaisiin puuhiin, missä tarvitaan molempia käsiä ja silti pitää jotain kantaa mukana.

Lupaus keväästä

Sain jokin aika sitten Janina Kalliolta pyynnön ennakkoneuloa hänen tuleva huiviohjeensa, Spring Bloom, joka on ensimmäinen osa Woolenberry Shawl Club 2018 -kokoelmassa. Varsinaisesta testineulonnasta ei ollut kyse, sillä ohje oli jo valmiiksi loppuun asti mietitty ja virheetön. Ajatuksena oli että ohjeen julkaisuhetkellä on mukava olla muutamia huiveja valmiina tai tekeillä kuvien kera, että ohjeen hankkimista miettivä voi katsella miltä huivi näyttää erilaisilla lanka- ja värivaihtoehdoilla toteutettuna. Tosi hyvä ajatus, sillä ainakin minulla se vaikuttaa aika paljonkin jonkun ohjeen ostopäätökseen, että millaisia projekteja muut ovat kyseisellä ohjeella jo tehneet.

Tällaiseen pyyntöön oli mahdoton vastata kieltävästi. Janinan mallit ovat aina kauniita ja ohjeet huolellisesti laadittuja, kaikin puolin ilo neuloa. Niin myös tämä. Valitsin ohjetta ohuemman langan, sillä tuntui, että kevään kohta koittaessa ei paksummalle huiville ole juuri nyt tilausta. Lankana on Lamana Piura, joka on lace-vahvuista 100% babyalpakkaa. Tuntuman puolesta voisi kyllä luulla että mukana olisi silkkiäkin, niin pehmeän liukas ja kiiltävä lanka on.

Huivi oli hyvää juna- ja luentoneulottavaa, koska näyttävästä ulkonäöstä huolimatta malli ei ole mitenkään vaikea. Petroolinvihreät osiot ovat ainaoikeaa neulosta ja valkoisissa osioissa vaihtelee kaksi eri pitsikuviota. Molemmat pitsikuviot ovat melko yksinkertaisia ja siten helppoja oppia ulkoa muutaman toiston jälkeen. Viimeistä pitsiosiota tein muutaman toiston enemmän kuin ohjeessa, koska lankaa oli vielä rutkasti jäljellä.

Erityinen maininta vielä huivin muodosta, josta pidän todella paljon. Jostain syystä koen reilusti epäsymmetriset huivit usein vähän hankaliksi käyttää ja usein näistä yhdestä nurkasta aloitetuista huiveista tulee melkoisen epäsymmetrisiä... No, tämä huivi ei ole muodoltaan lainkaan epäsymmetrinen, josta syystä koen sen erityisen helpoksi ja mukavaksi käyttöhuiviksi.

Kun huivi viimein valmistui ja suunnittelimme huivin kuvaamista vakituisen kuvausassistenttini kanssa, alkoi julmetut lumisateet. Ja eihän Spring Bloom nimistä huivia voi lumisateessa kuvata, vaikka sinänsä en näe ongelmaa etteikö tämä huivi soveltuisi talvikäyttöönkin. Kuvaaminen siis siirtyi tälle viikonlopulle ja oli tyydyttävä kokemattomampaan kuvausapulaiseen. Jonka mielestä ei tarvitse esim. ihmisen pään näkyä kuvassa, koska kun kerran huivia pyydettiin kuvaamaan... No tottahan tuo on, huivi tässä on pääosassa ja se on ihana!

Lankalauantaina ompelemassa

On se niin ihanaa, kun on samanhenkisiä ystäviä! Ja kun ne ystävät vielä sattuu olemaan idearikkaita ja toimeen tarttuvia. Ajatus ilmoille ja heti on joku joka tarttuu siihen ja toinen jolla on jo jatkoidea. Suurinpiirtein näistä lähtökohdista päätettiin lyhyellä suunnitteluajalla laittaa pystyy pienimuotoinen ompelukurssi kaveriporukan kesken; joku halusi opetella ompelemaan, jotkut ilmoitti osaavansa opettaa, yhdellä oli idea mitä ommellaan ja loput oli intona mukana jos ei muun niin seuran vuoksi, vaikkei välttämättä oikein edes tienneet mitä on luvassa.

Ompeleminen on taito, jonka haluaisin osata, mutta usko omiin kykyihin ei ollut kovin korkealla. (Jos ei nyt puhuta jonkin verhon tai housun lahkeen lyhentämisestä.) Tilasin kuitenkin pari kangaspalaa valmiiksi, kun joku oli tulossa kangaskaupan kautta. Onneksi tilasin; kankaisiin sijoitettu rahasumma sai tuntemaan, että on pakko edes yrittää tehdä niistä jotakin. Muuten olisin rehellisesti sanottuna saattanut luovuttaa heti alku metreillä. Kun katseli ja kuunteli sitä edessä olevaa kovin monimutkaiselta näyttävää ja kuulostavaa prosessia, niin tuntui alkuun, että eihän tästä mitään tule.

Pitkä tarina lyhyesti: kyllähän siitä jotain tuli. Monta tuntia mittaamista, leikkaamista, silittämistä, kiinnittämistä, kysyttyjä ja annettuja neuvoja, rahkapiirakkaa, kahvia, naurua, höpötystä ja välillä vähän sitä itse ompelemistakin. Aikaa siinä meni, mutta lopulta säilytyspussi pyöröpuikoille oli valmis.

Idea ja malli oli Sirkun (aka Tukisukka), joka jaksoi myös kärsivällisesti meitä muita neuvoa ja kerta toisensa jälkeen vastailla samoihin kysymyksiin. Mirella oli myös neuvomassa kankaan mittaamisen, leikkaamisen ja ompelemisen saloja meille kokemattomammille. Kaikki pussia aloittaneet saivat pussinsa valmiiksi ja kaikista niistä tuli hienoja!

On kyllä nyt niin kätevä järjestellä kaikki pyöröpuikkonsa tänne pois laatikoista sojottamasta ja sotkeentumasta. Ja vähän heräsi kipinä että osaisiko sitä seuraavaksi ommella jotain ihan itsekseenkin...

Mutta kyllä kaikkein parasta lankalauantain antia oli se ystävien kanssa vietetty aika ja se, että sai keskittyä johonkin omaan tekemiseen ihan keskeytyksettä. ISO kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti Tainalle ihanasta ideasta.
Olipahan kertakaikkisen hyvin käytetty vapaapäivä!