sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Lämmin palkkiraitapaita

Koronaeristyksen ensimmäisellä viikolla viime keväänä sain Novitalta blogilahjana yllätyspaketin. Paketissa oli kahdeksan kerää 7 veljestä lankaa puhtaan kirkkaissa Lappi- ja Pohjola -väreissä. Kirkkaat värit eivät ole tyypillistä väripalettiani, mutta koronakevään kaikkinaisen raskauden keskellä ne jotenkin kummasti piristivät. Ensin ajattelin, että näistä saa monet iloisen väriset kirjoneulesukat tai -lapaset yhdistämällä vaikkapa valkoiseen. Sitten alkoi kuitenkin enemmän kiehtoa ajatus yhdistää nämä kaikki samaan neuleeseen, koska ne näyttivät aika kivoilta paketissa aseteltuina vierekkäin. Ehkä tämän kaiken kaikkiaan oudon vuoden seuraksena kaipasin jotain vähän erilaista.

 
Monien vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen päädyin tekemään paksun ulkoilupaidan niin, että yhdistin jokaiseen raitaan kaksi samanväristä lankaa, yksivärisen ja kirjavan, eli neuloin kahdella langanlla samanaikaisesti. Ohjeeksi löysin Tanis Lavalleen Metropolis -villapaidan, joka on muhkeasta langasta neulottu perus-raglanpaita muhkealla kauluksella.

Muokkasin ohjetta oikeastan vain siltä osin, että käänsin kauluksen lopuksi sisäänpäin ja ompelin sen reunan kiinni kaula-aukon reunaan. 

Ajattelin etukäteen, että näin paksua paitaa tulee käytettyä vain ulkoillessa, mutta kummasti on sisälläkin viime päivinä ollut niin kylmä, että on tullut vedettyä tämä päälle monessa välissä. Mutta erityisesti ulkoillessa se on mukavan lämmin ja kohtalaisen tyköistuvana malli mahtuu hyvin takin tai toppaliivin alle.

Kiitos lankalahjasta Novita, välillä on kiva saada inspiraatiota jostain sellaisesta langasta, jota ei olisi itse ollenkaan keksinyt valita. :)

9 kommenttia:

  1. Ai vitsit miten kiva paitamalli :D Ja palkkiraidoista tuli oivaa piristystä syksyn harmauteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on just hyvä peruspaitamalli paksulle langalle, ja vieläpä ilmanen. ;)

      Poista
  2. Kivan paidat oletkin neulonut ja varmasti on lämmin :)

    VastaaPoista
  3. Muistatko tuon kirkkaan sinisen langan nimeä? ☺️

    VastaaPoista