Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Lämmin palkkiraitapaita

Koronaeristyksen ensimmäisellä viikolla viime keväänä sain Novitalta blogilahjana yllätyspaketin. Paketissa oli kahdeksan kerää 7 veljestä lankaa puhtaan kirkkaissa Lappi- ja Pohjola -väreissä. Kirkkaat värit eivät ole tyypillistä väripalettiani, mutta koronakevään kaikkinaisen raskauden keskellä ne jotenkin kummasti piristivät. Ensin ajattelin, että näistä saa monet iloisen väriset kirjoneulesukat tai -lapaset yhdistämällä vaikkapa valkoiseen. Sitten alkoi kuitenkin enemmän kiehtoa ajatus yhdistää nämä kaikki samaan neuleeseen, koska ne näyttivät aika kivoilta paketissa aseteltuina vierekkäin. Ehkä tämän kaiken kaikkiaan oudon vuoden seuraksena kaipasin jotain vähän erilaista.

 
Monien vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen päädyin tekemään paksun ulkoilupaidan niin, että yhdistin jokaiseen raitaan kaksi samanväristä lankaa, yksivärisen ja kirjavan, eli neuloin kahdella langanlla samanaikaisesti. Ohjeeksi löysin Tanis Lavalleen Metropolis -villapaidan, joka on muhkeasta langasta neulottu perus-raglanpaita muhkealla kauluksella.

Muokkasin ohjetta oikeastan vain siltä osin, että käänsin kauluksen lopuksi sisäänpäin ja ompelin sen reunan kiinni kaula-aukon reunaan. 

Ajattelin etukäteen, että näin paksua paitaa tulee käytettyä vain ulkoillessa, mutta kummasti on sisälläkin viime päivinä ollut niin kylmä, että on tullut vedettyä tämä päälle monessa välissä. Mutta erityisesti ulkoillessa se on mukavan lämmin ja kohtalaisen tyköistuvana malli mahtuu hyvin takin tai toppaliivin alle.

Kiitos lankalahjasta Novita, välillä on kiva saada inspiraatiota jostain sellaisesta langasta, jota ei olisi itse ollenkaan keksinyt valita. :)

lauantai 25. elokuuta 2018

Bloggari-tapaaminen Prymillä

Tänään oli tiedossa erityisen hauska iltapäivä, sillä Prym Consumers Finland oli kutsunut koolle käsityöbloggareiden tapaamisen.


Iltapäivään osallistui minun lisäkseni kahdeksan neulebloggaria. Osan olin tavannut ennenkin ja osan tapasin ensimmäistä kertaa, mutta kaikki tuntuivat jotakuinkin tutuilta jo valmiiksi, sillä blogeja on tullut seurattua. Mukana tapaamisessa lisäkseni: Lankahelvetin Henna, Kototeko -blogin Sanna, Hupsistarallaan Terhi, Mehukekkereiden Veera, Kardemumman talon Paula, Koukutettu -blogin Jaana, Raitalammas -blogin Taina sekä Tuin kutomon Taija.


Meille oli järjestetty vaikka mitä kivaa ohjelmaa. Tutustuimme Prymin tuotteisiin, testasimme erilaisia lankoja ja puikkoja sekä askartelimme tupsuheijastimet. Samalla tuli taas monta uutta inspiraatiota!


Oli mukava päästä tekemään jotain, jonka joku muu oli valmiiksi ajatellut, sai kerrankin livenä kysyä apua samantien kun kysymys tuli mieleen ja sai turista mukavien tyyppien kanssa käsityöbloggarijuttuja, ongelmia ja oivalluksia, joita tuskin kukaan muu ymmärtää ja tuskin ketään muuta oikeastaan kiinnostakaan.

Kotiin viemisiksi saimme tuotepaketit, joissa oli vaikka mitä ihanaa, lankaa ja muita käsityötarvikkeita -  sekä hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Koiranputkisukat

Pia Tuonosen suunnittelemat Koiranputkisukat ovat olleet tehtävien käsitöiden listallani jo pitkään. Nyt tuli niiden aika; alkukesän heleä vehreys sai tarttumaan juuri tähän lankaan ja tähän ohjeeseen. Lanka on Novitan Nallea, jotain aikoja sitten hamstrattua vihreän sävyä, jollaista ei taida tällä hetkellä värikartasta löytyä.


Poimin kuvaan mukaan muutaman koiranputken, vaikka kaikki varmasti muistavat muutenkin, miltä koiranputki näyttää. Täytyy sanoa, että sukan mallikuvio jäljittelee hienosti luonnosta löytyvää vastinettaan.


Ohjeesta ei muuta moitteen sanaa, mutta kärjen kuviossa onnistuin menemään sekaisin molemmissa sukissa ja vieläpä kummassakin eri tavalla, joten toisen kärjen jouduin neulomaan uusiksi. Saattoi tosin johtua myös siitä, että seurasin samalla Kutsukaa kätilö! -tv-sarjan jännittävää kohtaa. ;)

Erikseen on vielä mainittava, että neuloin sukat Prym ergonomics -sukkapuikoilla, jotka sain keväällä maahantuojalta bloggarilahjaksi. Kiva että sain, sillä tuskin olisin muuten innostunut näitä kokeilemaan. Sain yllättyä positiivisesti. Puikot ovat todella kevyet ja taipuisat; alkuun tuntui koko ajan, että nyt nää katkee just! Oudon näköisellä pisaramaisella kärjellä oli yllättäen hyvän tuntuista poimia lanka puikolle niin, ettei se ollut vaarassa halkeilla kuten teräväkärkisemmällä puikolla. Kun jatkossa tarvitsen 3mm:n puikkoja, niin valitsen mielelläni nämä. Useimmitenhan käytän pienempiä puikkoja, jollaisia tähän sarjaan ei valitettavasti kuulu.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Lankalahja

Viime viikolla sain mukavan yllätyspaketin postista - nimittäin ison kasan lankaa. Käsityötarvikkeita maahantuova Prym Consumer Finland oli hieman aikaisemmin ottanut yhteyttä ja kysynyt haluaisinko saada testipaketin Regian lankoja blogiyhteistyön merkeissä ja toki otin tarjouksen ilomielin vastaan, sillä Regian langat ovat mielestäni oikein hyviä ja miellyttäviä peruslankoja.


Paketista löytyi lankaa yksivärisenä ja värillisenä, ohuempana ja paksumpana. Pari settiä Prymin bambuisia sukkapuikkojakin oli sujautettu mukaan. En olekaan koskaan kokeillut näin ohuita bambupuikkoja - mielenkiintoista nähdä, miten bambupuikko kestää käytössä 2mm:n paksuisena.

Ensimmäisenä puikoille taitaa päästä - yllättäen - tuo kaikkein kirkkain ja kirjavin punasävyinen Arne ja Carlos. Yleensä valintani ei osu näihin kaikkein kirjavimpiin pätkävärjättyihin lankoihin, mutta nyt on mielessä täydellinen ohje juuri tällaiselle langalle. Ensin täytyy vaan saada valmiiksi pari muuta  keskeneräistä projektia, joista toivottavasti kuulette lisää jo hyvin pian. ;)

Oikein mukavaa saada tämmöinen värikäs ylläri arkisena peruspäivänä. Kiitos! :)