lauantai 6. helmikuuta 2021

Housut virkatuista neliöistä

Muutama vuosi sitten näytin tyttärelle netissä kiertävän kuvan, jossa kaksi miestä oli pukeutunut virkatuista neliöistä koottuihin housuihin ja paitoihin ja näyttivät aivan hupsun hauskoilta. Kuvateksti kuului jotenkin että "just because you can crochet, doesn't meen you should". ("Vaikka osaisitkin virkata, ei välttämättä kannata".) Itseäni kuva huvitti suuresti, mutta tytärpä innostui, että hänkin haluaa tuollaiset housut! Aikansa kesti saada tämä äiti uskomaan, että ihan tosissaan hän haluaa virkatuista neliöistä kootut housut ja aikoo vieläpä käyttää niitä.


Tiedän, että tytär on tyylillisesti ja muutenkin oman tiensä kulkija ja aikani tuumittuani innostuin itsekin ajatuksesta. Totesin, että jos joku pystyy kantamaan tällaiset housut tyylillä ja rokaten, niin juuri hän.


Housut syntyivät yllättävän nopeasti, siis noin puolessa vuodessa, kun edelliset paloista kootut työni ovat kestäneet vuosia. Käytin näihin sekalaisia fingering-vahvuisia jämälankoja; siinä on suloisessa sekamelskassa villan ja sukkalankojen lisäksi bambua, merinoa ja jopa nokkosta. Kulutin näihin myös valtaosan kertyneiden pätkävärjättyjen lankojen jämistä, joista en ikinä meinaa keksiä mitään.

 

Minkään näköistä kaavaa tai suunnitelmaa näille ei ollut. Ensin virkkasin arvioimani sopivan määrän neliöitä, sitten yhdistin ne lahkeiden etu- ja takasoiroiksi ja sen jälkeen sovittamalla ja valmiiden housujen päälle mallailemalla katsottiin, minne tarvitsee virkata jotain lisää. Haaroihin tuli sellainen hyvin pitkäkäinen vinoneliö, lantion ja reisien ulkosyrjälle teräväkärkiset soikiot. Lisäksi lahkeista haluttiin trumpettimalliset, onhan nää nyt muutenkin niin 70-luku-henkiset! Niinpä lahkeensuihin tuli isot kolmiot.

Oikeassa alalaidassa alkuperäinen inspiraatiokuva. Ja todiste siitä, että tyttären väite piti paikkaansa, kun hän sanoi, että "ei ne mun päällä näyttäis tolta". :D


15 kommenttia:

  1. Oikein kivan näköiset. 70-luvulla minäkin tein pienelle pojalleni mummonneliöhousut ja heti piti tehdä naapurienkin pojille, olivat niin tykätyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, kuulostaapa ihanalta että on kaveruksilla ollut samanlaiset. <3

      Poista
  2. Tosi hienot on tullut housuista ja näyttää hyviltä tyttäresi jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minustakin, joillekin vaan sopii vähän erikoisemmatkin jutut! :D

      Poista
  3. Wow kun makeet.. siis aivan huippiú idea ja tosi kivalta näyttää

    VastaaPoista
  4. Non on kyllä päheet pöksyt! Hyvä sinä ja hyvä tyttö, kun sai sinutkin innostumaan! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tosiaan, ei kaikki hyvät ideat tuu iteltä eikä todellakaan aina ees tunnu hyviltä ideoilta ennenkuin lähtee kokeilemaan. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä että on noita yllyttäjiä ympärillä. :D

      Poista
  6. Todella hienot! Ei ole takuulla kellään samanlaisia ja noita kantaa kyllä ylpeydellä 🤍

    VastaaPoista