sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Dew Drops -huivi

Rakas tätini täytti pyöreitä vuosia ja halusin muistaa päivänsankaria itse tehdyllä lahjalla. Ajattelin, että jokin klassisen kaunis pitsihuivi sopisi - sen kun kietoo ympärilleen niin se on vähän kuin halaus, jota ei nyt korona-aikana voi itse mennä antamaan. Lukuisia malleja selailtuani malliksi löytyi Bex Hopkinsin herkän kaunis Dew Drops Shawl.

Ohje on hyvin selkeästi kirjoitettu ja malli on suunniteltu siten, että kokoa on helppo muuttaa lisäämällä tai vähentämällä pitsin kuviokertoja. Tämä oli tärkeää, koska halusin että koko valittu väriskaala tulee käytettyä. Langaksi valitsin Katia Infinityn, pehmen yksisäikeisen merinovillalangan, jonka sulavasti liukuvat värit houkuttivat ja tekivät neulomisesta mielenkiintoista. Ostin alunperin huivia varten kaksi eriväristä kerää; ensimmäisessä kerässä liukuma oli luonnonvaaleasta vaalean ruskeaan ja seuraavassa väritys muuttui vaalean ruskeasta mustaan. Lanka loppui kesken viimeisen pitsikaavion, mutta onneksi löysin vielä toisen kerän tummempaa lankaa, että sain reunan nätisti viimeisteltyä. (Huomasin siinä vaiheessa, että tämän langan valmistus on lopetettu, mutta onneksi sopiva kerä vielä löytyi!)

 

Tiedättehän, kun joskus neuloessa kantaa erityisellä hellyydellä mielessään juuri sitä henkilöä, jolle on neulomassa? Tässä tapahtui juuri niin, varmasti osittain saajasta muistuttavan värimaailman vuoksi, mutta myös siksi, että korona-aika on tehnyt pitkän tauon tapaamisille ja siksi on tärkeää pitää läheisiä mielessä muilla tavoin. Huivi on onnentoivotuksineen jo toimitettu perille ja toivottavasti pian päästään myös ihan kasvotustekin onnittelemaan! <3

2 kommenttia:

  1. Tämä on kovin kaunis huivi, haluaisin myös tehdä vastaavan jonain päivänä. Väriliuku tuo kuvion vielä paremmin esiin.

    Ja tunnistan täysin tuon hellin ajatuksin neulomisen, aikaisemmin en ole vain oikein osannut sanoittaa kyseistä tunnetta. Ihanaa, että joku muukin kokee niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen ohjetta sillä se on erittäin selkeä ja neulominen pysyy mielenkiintoisena loppuun saakka.

      Olen ymmärtänyt, että aika moni neuloo mieluiten juuri jollekin tärkeälle ihmiselle, eli varmasti tämä kokemuksemme on aika yleinen. :)

      Poista