Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. toukokuuta 2015

Jämälanka-Linia

Uusimmassa Ullan verkkolehdessä sattui heti mukavalla tavalla silmääni Meiju K-P:n upea neulepusero, Linia. Suorastaan iski sellainen mielenkiinto kyseistä neuletta kohti, että se kiilasi monen muun suunnitellun työn ohi. Vauhti työn etenemisen suhteen oli omassa mittakaavassani myös melkoinen, sillä Liniani valmistui tasan kahdessa viikossa.


Jonkin aikaa mietin sopivaa lankavalintaa, kunnes keksin kerätä yhteen kasaan kaikki ruskean ja harmaan sävyiset ohuet jämälangat ja yksittäiset lankakerät ja aloitin työn ohjeesta poiketen raidoittamalla aina kaksi kerrosta kerrallaan yhdellä värillä. Lankoina Dropsin Fabelia ja Delightia sekä Regian 4-säikeistä. Osa langoista oli liuku- tai pätkävärjättyjä. Vaihdoin lankaa sen kummempia suunnittelematta aina, kun edellinen loppui, kuitenkin niin että harmaat ja ruskeat raidat vuorottelivat. Tämä tekotapa takasi noin puolentoista tunnin päättelyurakan, mutta kun oli jo päässyt niin lähellä loppua, niin ei enää edes harmittanut. :)


Yhtään saumaa ei tätä neuletta tehdessä tarvinnut ommella. Neule aloitettiin ylhäältä. Hihojen kohdalla etu- ja takakappale yksinkertaisesti erotettiin hetkeksi eri puikoille ja yhdistettiin taas yhdeksi kappaleeksi kainaloiden alla. Täten syntyneiden aukkojen reunoista poimittiin sitten hihojen silmukat. Sekä nerokasta että koukuttavaa!


Lepakkohihat syntyivät lisäysten ja kavennusten avulla. Tykkään näistä hurjasti! (Kasariajan lapsi...) Ainoa haittapuoli niissä tietysti on se, että minkään takin alle ne eivät oletettavasti mahdu. Toistaiseksi aion käyttää tätä tämmöisenä viileän sään kesäpaitana takin sijaan, ainakin tänään tuntui juuri säähän sopivalta ulkoilupaidalta. Talvella pitää sitten miettiä takkiasiaa uudemman kerran.


Lopputulokseen olen niin tyytyväinen, että voisin melkein heti aloittaa seuraavan. Linia on rennon löysä ja letkeä, samalla kuitenkin villapaidaksi harvinaisen hyvin istuva. Tuli heti tunne, että nyt syntyi lempparineule. Näitä kuvia katsellessa tosin totesin, että täytyy vissiin satsata ihonväriseen aluspaitaan, kun näköjään musta kuultaa alta läpi.


Ja koska tämän puseron värimaailma tuntuu niin suunnattoman ihanalta ja omalta, niin osallistun tällä postauksella myös tämän kuun Silmukan ytimestä haasteeseen, jonka aiheena on "lempiväri". Mulla on kyllä hyvin monia lempivärejä, joiden järjestys vähän vaihtelee aina vuodenajasta, mielentilasta ja milloin mistäkin riippuen. Juuri tänä keväänä ruskea ja harmaa eri sävyissään ovat sinisten ohella tuntuneet kotoisimmilta.