sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kirjovirkattu olkalaukku

Muutama viikko sitten suunnittelin kesäisen kassin virkkaamista. Menin Lentävän lapasen lankakauppaan ajatuksena, että haluan virkata helpon raidallisen kassin paksusta puuvillalangasta. Lentävän lapasen innostavan ja ammattitaitoisen myyjän ystävällisellä avustuksella tajusin kuitenkin, että oikeasti haluankin jotain ihan muuta, nimittäin kirjovirkata kassin ohuesta langasta. Asiaan vaikutti myös liikkeessä esittelyssä olleet Molla Millsin Virkkuri -kirjat, joiden selailu toi silmien eteen toinen toistaan ihanampia kirjovirkattuja malleja. En ole tehnyt mitään tällä tekniikalla aiemmin, mutta myyjän näytettyä muutama silmukallinen uskoin osaavani. Eikä tämä vaikea tekniikka olekaan, mutta työläs kylläkin! Olen viettänyt tämän parissa aikaa tosi tiiviisti viimeiset pari viikkoa. Tosin välillä työn eteneminen viivästyi siksikin, että langat loppuivat kesken juuri juhannuksena, jolloin lankakauppa oli kiinni.


Kassi on aloitettu vetoketjusta virkkaamalla ketjusilmukkaa suoraan kiinni vetoketjuun. Nappasin kuvan tuosta vaiheesta, kun ajattelin, etten osaa tätä muuten selittää. Eli tähän tapaan:


Sitten virkkasin vetoketjun ympärille litteän soikion, jonka koko määräytyi laukun toivotun ympärysmitan mukaan. Sen molempiin päihin virkkasin lenksut metallirenkaille, joihin lopuksi kiinnitettiin olkahihna. (Tässä vaiheessa mies kysyi, olenko tekemässä koiralle uutta kaulapantaa.) Metallirenkaat ja vetoketju on otettu vanhasta, muuten käyttökelvottomasta käsilaukusta.


Sitten aloitin kirjovirkkauksen suurin piirtein tämän mallin mukaan, joskin mun versio näyttää aika erilaiselta, koska jätin nuo katkoviivat mallista kokonaan pois. Työläydestä huolimatta virkkaaminen ei ollut tylsää, koska kuviossa tapahtuu koko ajan jotain; ainoastaan pohjan viimeinen musta alue oli pitkästyttävää, kun ei väri enää vaihtunut. Kuljetin pohjassa ylimääräistä mustaa lankaa työstettävän mustan langan sisällä kirjovirkkauksen tapaan, koska halusin, että alaosasta tulee saman paksuinen kuin muustakin kassista. Jotenkin ajattelin sen myös tekevän pohjasta tukevamman.

Pohjan virkkasin kiinni ja sen jälkeen taitoin ja ompelin laukun sisäpuolelta kolmiot pohjan sivuilta keskisaumaa kohti tehden pohjasta suorakulmion. Mitään koviketta en ole ainakaan vielä pohjaan laittanut, mutta pitää katsoa, miltä tuollainen pehmeä pohja käytössä tuntuu.


Olkahihnan tein tämän ohjeen periaatteella; tosin käyttämäni lanka oli sen verran ohutta ohjeen lankaan verrattuna, että palmikoin hihnan kuudesta pötkylästä kolmen pötkylän sijaan. Olkahihnasta tuli vähän liian pitkä, koska arvioin että palmikointi olisi vienyt enemmän pituutta noista pötkylöistä. Mutta onnistuupahan sitten sellainenkin turvallisuusratkaisu, että voi laittaa olkahihnan pään yli.

Lanka: Schachenmayr Catania 
Virkkuukoukku: Koko 2 vetoketjun ympäristössä ja koko 3 loppuosassa
Fiilis: tätä oli tosi hauska tehdä ja lopputuloksesta tuli tosi kiva! Lisäksi ihastuin Cataniaan niin, että kävin jo ostamassa lisää seuraavaan työhön.

Kuvista tuli luokattoman huonoja ja epätarkkoja, joten lupaan yrittää kuvata kassia vielä uudestaan paremmalla säällä ja valaistuksella. Kamera se vaan taitaa vedellä viimeisiään, pitää varmaan ruveta miettimään uuden hankkimista.

10 kommenttia:

  1. laukku on upea,ja ohjeet tosi selkeät, kiitos niistä sillä vetoketjun ompeluun tyssää moni työ:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oikeassa olet, että ne viimeiset yksityiskohdat on monesti työn hankalimmat; siksipä parasta aloittaa niistä! :)

      Poista
  2. Onpas hyvännäköinen kassi! :) Kaunis väriyhdistelmä. Pitäis itekin kokeilla jossain välissä tuota kirjovirkkausta, Mollan kirjat on ollu hankintalistalla jo pitkään. Todella piristäviä malleja hänellä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti! Ne kirjat on kyllä ihanat. <3

    VastaaPoista
  4. Kiva kassi ja ihanat värit. Mahtava kauppa tuo Lentävä lapanen. Olen asunut Järvenpäässä, tuttu kaupunki, pitääpä poiketa joskus putiikissa. Mukavaa heinäkuun alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai säkin oot täältä päin. On kyllä aivan ihana kauppa ja myös kahvila. Mukavaa heinäkuuta sinnekin. :)

      Poista
  5. Hitsi, tää on hieno! Ja toi vetskarivinkki, pakko kokeilla.. vähän tekis mieli mennä heti penkomaan koukkua esiin, mutta kun pitäis kohta kai nukkumaanki mennä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vaan kokeilemaan; kunhan vaan alottaa niin kirjovirkkaukseen jää koukkuun. :)

      Poista