Ihana Paulie

Kun sain edellisen villatakin valmiiksi, niin vannoin, että seuraavan takin aloitan sitten ylhäältä alas, jotta sopiva pituus on helpompi arvioida. Takista kun tuli makuuni liian pitkä ja muutenkin oli toivomista istuvuuden suhteen; alhaalta ylös neulotussa takissa sovittaminen kesken työn on vähän hankalaa. Sopivasti juuri silloin huomasin mainoksen Lentävän Lapasen Top Down -kurssista ja ilmoittauduin mukaan.

Kurssi alkoi luonnollisesti ohjeen ja lankojen valinnalla. Ohjeeksi valitsin Paulien, jota olen jo aiemminkin usein katsellut sillä silmällä, että uskaltaisko aloittaa. Pohjavärin osalta päädyin aivan uuteen tuttavuuteen, merinovillaiseen Genziana Classiciin, jota löytyi Lentävän Lapasen valikoimasta kahdessa kauniissa harmaan sävyssä. Raitalangaksi kaivoin omista varastoista jo pitkään käyttöönpääsyä odotellutta Roosanauhalankaa.

Seuraava vaihe oli neuloa koetilkku. Olen toki ennenkin neulonut koetilkun, mutta en ole ihan tarkkaan hahmottanut, miten sen kanssa tulee toimia, jos oma tiheys joko käsialasta tai lankavalinnasta johtuen poikkeaa paljon ohjeen tiheydestä. Mutta nytpä opin sitten senkin, eikä se ollut lainkaan niin vaikeaa kuin olen aina kuvitellut.

Kurssin aloituskerralla käytiin myös läpi englanninkieliset neulontatermit, sillä melkein kaikki osallistujan valitsivat englanninkielisen ohjeen. Opin tässä yhteydessä pari ihan uutta tekniikkaakin termien lisäksi.

Neule valmistui kokonaisuudessaan aika joutuisasti, mutta ihan ilman vastoinkäymisiä en selvinnyt. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa takkiin sekä vaaleanpunaista että pinkkiä Roosanauhalankaa. Ajattelin tehdä raidoituksen Missä neuloimme kerran -blogin Vyyhdin tapaan vaihtuvin raitavärein vähän leveämmillä pohjaraidoilla. Työn edetessä totesin kuitenkin, ettei se pinkki sitten kuitenkaan ole ehkä minun juttu, joten päädyin purkamaan takin alaosan ja neulomaan sen uudelleen jatkaen tummanharmaalla. 

Kun olin saanut helman valmiiksi, huomasin, että ohjeen mukainen ainaoikein-alareunus oli minun päälläni kamala. Johtui luultavasti siitä, että tein ohjetta lyhyemmän takin ja tässä lantiopituudessa se reunus jäi hullusti pullottamaan takapuolen päälle. No ei kun purkamaan taas. Valitsin tutun ja turvallisen 2o2n joustinneuloksen alareunaan ja siihen ratkaisuun olen tyytyväinen.

Edellisessä villatakissa koin vaikeaksi asiaksi silmukoiden poimimisen nappilistaa varten. Nyt ei tuntunut yhtään vaikealta, koska Paulien ohjeessa asia on selitetty erittäin hyvin ja lisäksi silmukoiden poimiminen käytiin kurssilla läpi. Ohjaaja näytti mallia i-cord reunuksen tekoon ja kotona vielä virkistin muistia täältä (josta myös opin, että i cord reunus on suomeksi tuubireuna). Olen tähän takin etureunaan erityisen tyytyväinen. 

Hihojen silmukat poimittiin suoraan olkaosuuden alareunasta ja siinä kohtaa kainaloiden alle piti luoda lisää silmukoita, mikä oli mulle myöskin aivan uusi juttu. Hihat valmistuivat nopeasti ja ensimmäisessä versiossa hihansuut olivat samanlaista joustinneulosta kuin helma. Olin vähän mietteliäs joustin-hihojen suhteen, mutta varmaan olisin antanut niitten olla - mutta sitten viimeistelin takin kastelemalla ja levittelemällä sen tasolle kuivumaan muotoonsa ja kun sovitin kuivaa takkia ylleni, niin koko takki oli venähtänyt ja hihat olivat kasvaneet noin viisi senttiä. Ja taas purkamaan. Purin hihoista yhden raitaparin pois ja tein tilalle ainaoikein-hihansuut tuubireunuksilla. Vartalo-osuudessa venähdys ei onneksi haitannut, melkeinpä parempi näin.

En tehnyt pääntien ympärille ohjeen mukaista kääntökaulusta, koska tykkään enemmän yksinkertaisesta reunasta.

Nyt takki on valmis ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Käytin takkia tänään koko päivän eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että jostain kohtaa pitäisi nykiä tai oikoa - varmaankin hyvin istuvan takin paras tunnusmerkki.

Jos jokin parannusehdotus pitää itselleen jättää seuraavaa kertaa varten, niin ainakin koetilkun voisin seuraavalla kerralla kastella ja levitellä ennen tiheyden laskemista. Vyötärölle olisin voinut tehdä rohkeammin kavennuksia eikä vain ohjeen vaatima määrä, tässä tekotavassa se olisi ollut helposti mahdollista kun sovittamaan pystyi jatkuvasti. Selkäpuolelta otetussa kuvassa näkyy, kuinka takki selästä jäi hiukan pussittamaan. Ei kuitenkaan niin pahasti, että se harmittaisi.

Olen hurjan iloinen ja tyytyväinen osallistumisesta tälle kurssille. vaikka joku etukäteen naureskelikin, että "eihän SUN neulomiskurssille tarttis mennä" (ajatuksella että sinähän osaat jo neuloa). Mutta sehän tässä(kin) harrastuksessa on niin hauskaa, että aina voi oppia uutta. Ja yhdessä neulominen on sitä paitsi tosi mukavaa!

Kiitokset Lentävän Lapasen Taina ja Tarja todella hyvästä ja kivasta kurssista ja kiitos kaikille muille osallistujille neulomisseurasta! :D

Kuvat otti Ida Niemi.