sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Schnee

Alkuvuodesta sain Novitalta puolitoista kiloa 7-veljestä silloisen yhteistyökuvion merkeissä. Valitsin ison osan langoista harmaana. 7-veljeksen neljästä eri harmaasta tämä on nimeltään yksinkertaisesti harmaa ja se on minun silmääni näistä harmaan sävyistä kaunein.

Alusta asti ajattelin, että haluan tehdä näistä langoista jonkin ylisuuren neuleen, joko paidan tai villatakin. Selattuani lukuisia eri malleja päädyin Suvi Simolan upeaan Schnee-villatakkiin. Tärkeimpiä kriteereitä mallin valintaan olivat takin kauniin ulkonäön lisäksi se, että malli neulotaan ylhäältä alas ja yhtenä kappaleena. Lisäksi valintaan vaikutti se, että neulojakaveri oli suositellut Suvi Simolan ohjeita selkeyden ja perusteellisuuden perusteella. Schneen neulottuani allekirjoitan suosituksen täysin.


Neuloin takkia noin kuukauden päivät. Englanninkielisessä ohjeessa ei ollut missään kohtaa mitään epäselvyyttä. Hankalin hahmotettava kohta eli napinlävet oli selitetty vaiheittain kuvallisin ohjein.

Täysin virheittä en silti selvinnyt; poimin kuumeisena niskakappaleesta etukappaleiden silmukat työn nurjalta puolelta. Huomasin virheen parin päivän päästä kuumeen laskettua, mutta samalla totesin, ettei virhettä varmaankaan kukaan muu huomaa, joten annoin olla. Olkasaumat vain erottuvat hieman selkeämmin kuin olisivat erottuneet, jos olisin poiminut silmukat oikealta puolelta.


Takki valmistui viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Siitä tuli ehkä vielä vähän enemmän ylisuuri kuin olin ajatellut, sillä kastelun ja sileytymisen yhteydessä se venyi enemmän kuin olin arvioinut. En kuitenkaan anna sen häiritä itseäni, vaan olen tyytyväinen siihen, että talven kylmimpinä päivinä alle mahtuu kunnollinen määrä kerroksia.

Alkuviikosta kävin ostamassa napit ja valitsin pitkän pohdinnan jälkeen napit, joiden kuviointi jäljittelee neulepintaa. Ompelin napit kiinni, peilailin hetken - ja totesin, etten ole tyytyväinen. Napinläpien sijoittelu oli väärä. En miettinyt montaakaan minuuttia, kun päädyin purkamaan nappilistan; ei sellaista takkia tule käytettyä, johon ei ole tyytyväinen ja silloinhan koko työ olisi mennyt hukkaan. Eikä se nappilistan uudelleen neulominen lopulta kestänyt kuin yhden illan. Sitten vaan napit uudelleen kiinni ja nappilista sileytymään ja ihana takki oli valmis.


Schnee on saksaa ja tarkoittaa lunta ja olisikin ollut ihana kuvata tämä takki lumista taustaa vasten. Lunta ei vaan ole täällä Etelä-Suomen leveyksillä vielä näkynyt. Mutta kunhan lumi ja pakkaset vihdoin saapuvat, olen täällä lämpöisen takkini kanssa valmiina!

17 kommenttia:

  1. Ihana perusvillatakki josta on varmasti vuosiksi iloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,toivotaan niin! Muutama lisäkilokin saa tämän takin puolesta tulla. ;) Ja kiitos Suvin ohjeitten suosittelusta, totesin että ohje oli juuri niin perusteellinen ja huolella kirjoitettu kuin kerroitkin Suvin ohjeista.

      Poista
  2. Tosi hyvä ja kaunis perusvillatakki. Tuollaisen tahtoo. Edellinen harmaa on ihan kotitakki, niin nukkaavaa oli Janne-lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Toivottavasti 7-veljestä kestää käytöstä. Mulla on siitä ainakin sukkakäytössä hyvät kokemukset joten miksipä ei kestäisi villatakkinakin.

      Poista
  3. Upea villatakki ja tuo harmaa on kyllä se kaunein harmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä niin tykkään harmaista yleensäkin, mutta kyllä sillä sävylläkin on väliä! Tää on just paras perusharmaa.

      Poista
  4. Onpa kiva neuletakki ja ihana harmaa. Työläshän tuollainen varmasti on mutta myös pitkäikäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon niin. Lanka ei ollut mitään luxus-lankaa, mutta se on meillä yleensä kestänyt käytössä hyvin. Minusta tämmöinen yhtenä kappaleena tehtävä takki ei edes tunnu kamalan työläältä, kun se on sitten kerralla valmis. Outoa, mutta ehkä se palojen kokoaminen on ollut aiemmin se työläin juttu mulle.

      Poista
  5. Todella nätti! Tykkään sellaisesta pitemmästä mallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitkä takki on kylmillä keleillä ehdottomasti lämpimin vaihtoehto. Ja myös mukava. :)

      Poista
  6. Kaunis! Harmaa on kyllä villavaatteen paras väri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, harmaa on paras. :) Sopii kaiken kanssa eikä ole herkkä kuten valkoinen tai synkkä kuten musta. (Mutta taidan silti tehdä seuraavaksi jotain muun väristä, kun noita harmaita on jo kertynyt muutama...)

      Poista
  7. Upea villatakki. Vaivaa olet nähnyt ja kaunis villatakki on valmis. No napit ovat kyllä todella ihanat. Sopii kauniiseen harmaaseen kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Halusin nimenomaan jotain muuta kuin harmaata nappeihin. Petrooli on yksi tämän hetken suosikeistani, sekin sopii aika monen kanssa.

      Poista