perjantai 8. huhtikuuta 2016

Lankamaailmassa

Sain ilokseni toistamiseen kutsun Oulunkylän Lankamaailmaan blogitapaamiseen. Tapaaminen sinänsä ei tällä kertaa oikeastaan jännittänyt, olivathan paikka ja suurin osa ihmisistä jo entuudestaan tuttuja ensimmäisestä tapaamisesta. Jännitysmomentteja päivään silti sain - en ole täällä blogissa varmaan ennen maininnutkaan, että olen melkoisen tuore autoilija ja siksipä jännitti ja vähän pelottikin lähteä ajamaan omalla autolla ihan Helsinkiin. Navigaattorin rauhallinen naisääni kuitenkin opasti turvallisesti perille.


Taideterapeutti Merja Lieppinen esitteli tällä kertaa erilaisia muotoja. Kuvassa Merja esittelee lapsenlapselleen tekemäänsä afrikankukka-hippoa, jonka avulla hän havainnollisti pyöreiden, pulleiden muotojen sisäistä voimaa.


Elina Urmas kertoi kevään lanka-uutuuksista, joista jäi mieleen erityisesti Schoppelwollen uusi luxuslanka, 6 Karat, sekä Superban Cotton stretch, joustava puuvilla-sukkalanka. Ilahduin, kun jälkimmäistä löytyi osallistujille jaetusta lahjakassista, sillä houkuttaa päästä kokeilemaan, miltä omatekoiset puuvillasukat mahtavat tuntua.


Lisäksi tarjolla oli tietysti herkkuja ja neulontaa sekä  upeaa seuraa. Tällainen luksus-ilta on välillä arjen keskellä ihan paikallaan! :)


Muita mukana olleita blogeja: Majaillaan, Hupsistarallaa, Kristallikimara, Så vitt jag vet, Tinis vita hem, Sateenkaaria ja serpentiiniä, Mummo ja koira, Kristiinan silmukat, Helyes, Sekaisin sukista, Eilen tein, Katjun kannoilla, Lanka mutkalla, Maison Mimizan, Me made, Ihan kaikki kotona, Mehukekkerit ja Susien lampaat

Kiitokset Lankamaailmalle kivasta illasta! Kiitos myös kaikille muille mukana olleille mukavasta seurasta ja erityinen kiitos Mirellalle navigointi-avusta kotimatkalla. :)

10 kommenttia:

  1. Kiva tilaisuus oli ja oli kiva nähdä. Rohkeeta lähtee stadiin tuoreena kuskina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, kiva nähdä! :) Onneksi Lankamaailma ei sentään sijaitse missään ihan keskustassa, muuten olisin kyllä unohtanut autoiluhaaveet.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä kiva tapaaminen, vaikken kyllä tuntenut ketään. Kauppa on kyllä ihania lankoja pullollaan:)
    Autoilussa on vaan ajettava ja ajettava, jotta siihen tulee rutiinia:) Hienoa, että uskaltauduit ajelemaan tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun mukana oli uusiakin kasvoja. Seuraavalla kerralla tunnet sitten jo muita vähän :) Olen jo aika rutinoitunut ajelemaan tuttuja reittejä joten nyt pitää alkaa opettelemaan noita vieraampia paikkoja, niin kehittyy.

      Poista
  3. Oli kiva miitti taas. Mukava nähdä kasvoja blogien takana, nyt jo muutaman muistaakin kun on pari kertaa nähty. Harmi vaan kun niin nopsaan monet lähtivät pois, olis ollu kiva vielä jutella. Saas nähdä vielä tulee kutsu vai joko vaihtavat porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olisi ollut kiva viettää enemmän aikaa jutustellen. Sain Mirellan kyytiin ja hällä oli vähän kiire, joten lähdin sitten minäkin aika ajoissa. Autoilu tuntui vähemmän jännittävältä kun oli kartanlukija vieressä neuvomassa reittiä. :)

      Poista
  4. Oli kiva nähdä, nyt tosiaan ei enää jännittänyt niin paljon :) Ihana tuo ensimmäinen tupsukuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, oli kiva nähdä. :) Tuommoisen tupsukoristeen vois väsätä vaikka lastenkutsuille koristeeksi, pääsis jämälangat käyttöön.

      Poista