Ohje on yksiväriseen huiviin, mutta suunnittelijan luvalla tein sen kaksivärisenä. Syynä kahden värin valintaan oli se, että omista varastoista löytyi kahta eriväristä Tukuwoolia, joista kumpikaan ei olisi yksistään riittänyt huiviin. Ajattelin, että tästä tulisi hieno raidallisenakin.
Harmaata lankaa meni huomattavasti enemmän; lankaa ei jäänyt grammaakaan, joten voitte varmaan kuvitella, että neulomisen loppuvaiheessa tuli vietettyä muutama tukala ja stressaantunut minuutti jännätessä langan riittävyyttä. Riitti se sitten onneksi. Keltaista taas jäi ihan reilusti, 13g (molemmat olivat 50g:n vyyhtejä). Onhan se ihan loogistakin, että ainaoikea pinta syö lankaa enemmän kuin sileä pitsi.
Huivin pingotus oli oma lukunsa. Halusin ainaoikeiden osioiden pysyvän supussa ja pitsiosioiden avautuvan, joten projekti vaati muutaman sadan nuppineulan (en laskenut). Laitoin siis jokaisen raidan kerrallaan pingottumaan siten, että osa raidoista jäi löysäksi ja osa pingottui kireälle.
Ei olisi ehkä muuten tullut mieleen, että näin voi tehdä, mutta muistin Missä neuloimme kerran -blogin Neulistin kerran kirjoittaneen jotain tämän suuntaisesta pingotusprojektista, joten tiesin sen olevan mahdollista.
Huivista tuli kaikin puolin ihana ja se sopii vuodenajan väreihin loistavasti. Kummallisesti keltainen on alkanut viehättää sen oltua aikaisemmin yksi tiukimmin välttelemistäni väreistä. Vieläkään en ehkä käyttäisi pelkästään keltaista huivia, mutta harmaan kaveriksi se sopii hurjan kauniisti.
Soft Sunday ohje julkaistiin tällä viikolla. Ohje on taattua Suvi Simola -laatua; selkeä ja perusteellinen, jo testivaiheessa virheetön.
Kaunis huivi.
VastaaPoistaAivan ihana huivi (ja tuo siun mekko)! (: On siinä ollut pingottamista.
VastaaPoistaTodella kaunis, juuri sellaisena, raidallisena!
VastaaPoistaKannatti pingottaa huolella, sillä on kauniin näköinen! Ja nuo värit<3 Olen huomannut itsekin valitsevani keltaista yhä useammin…
VastaaPoistaOn kyllä tyylikäs huivi ja kokonaisuus!
VastaaPoistaKaunis huivi.
VastaaPoistaIhana syyshuivi! Just tämän vuodenajan väreihin täydellinen.
VastaaPoistaIhana :)
VastaaPoistaKaunis huivi! Tykkään tästä kaksivärisestä versiosta melkein enemmän kuin yksivärisestä.
VastaaPoistaTodella ihana huivi :)
VastaaPoista