lauantai 6. toukokuuta 2017

Zoomailua

Sybil R on saksalainen neulesuunnittelija, jolla on todella mielenkiintoinen ja omintakeinen tyyli. Kun ensimmäistä kertaa törmäsin hänen suunnittelutöihinsä Ravelryssa, lumouduin selailemaan niitä pitkäksi aikaa. Käykääpä vaikka katsastamassa näitä hauskoja kämmekäsmalleja, joiden rakenne ei noudata ihan totuttua kaavaa.


Ihan pakko oli päästä kokeilemaan jotain näin erikoista ja hauskan näköistä. Valitsin tehtäväksi Zoom Out -kämmekkäät ja niihin langaksi kirjava-raidallisen Hot Socks Diamondin, joka on ihanaa pehmoista merinovillasekoitetta. Kirjavat ja raidalliset langat eivät sovellu jokaiseen projektiin, mutta tämän tyyppiseen ne ovat omiaan. Kämmekkäiden hieno ja kekseliäs rakenne ei yksivärisestä langasta tehtynä tulisi lainkaan niin hienosti esille.


Ohje oli yksityiskohtainen ja eteni rivi riviltä. Se olikin tarpeen, sillä kämmekkään muoto hahmottui vasta pikkuhiljaa työn edetessä. Ensin en millään meinannut ymmärtää, miten alun lituskasta ympyrästä alkaa muodostumaan käsine. Tarkkoja silmukkamääriä ohjeessa ei annettu, vaan neuvottiin mittaamaan esim. "2/3 ranteen ympärysmitasta". Pari purkuprojektia omat arviointivirheet aiheuttivat. Ohjeen parista pienestä virheestä huolimatta idea selvisi ja kämmekkäistä tuli sellaiset kuin pitikin. Eikä pääteltävänä ollut lopuksi kuin kaksi langanpäätä, sillä käsine neulottiin alusta loppuun lankaa katkaisematta.


Tulen varmasti neulomaan muitakin malleja tältä suunnittelijalta! Jos sinäkin kiinnostuit, niin Sybilistä ja hänen töistään voi lukea lisää hänen blogistaan, Knitting and so on.

15 kommenttia:

  1. Upeat kämmekkäät! Nuo Sybilin kämmekäsmallit on kyllä ihan mahtavia. Pari hänen malliaan minulla olikin jo jonossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nopeasti tämmöset syntyy sitten kun lähtee tekemään, joten lisää suunnitteilla. :)

      Poista
  2. Onpa erikoiset! Tosi hienot. (: Täytyykin käydä katsastamassa ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) On kyllä jännä, miten onkin nää kaikki ees tullu suunnittelijalle mieleen!

      Poista
  3. Apua, miten ihanat! Taitaa mennä to do - listalle :) Onko sulla jotain arviota langan menekistä, kun aattelin jämiä käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Yllättävän vähän meni lankaa, reippaasti jäi 50g:n kerästä. Voin vielä myöhemmin punnita kun pääsen kotiin.

      Poista
    2. Muistin vihdoin punnita ja 22g painaa nämä kämmekkäät yhteensä. :)

      Poista
    3. Kiitos! Hyvin riittää siis mun jämät ;)

      Poista
  4. Kylläpäs on kivat ja kauniit kämmekkäät. Hauska malli. Just raitalankaa vaativa.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia, Elina, Kristiina, Sanna ja Kastehelmi! <3

    VastaaPoista