lauantai 18. tammikuuta 2020

Ihana valo Sukka-Finalandian kakkosetapilla

Eilen oli Sukka-Finlandia kilpailussa se jännittävä päivä, kun suunnittelemani sukkaohje Ihana valo julkaistiin. Ei tule kyllä toista niin jännittävää päivää mieleen aikoihin! Julkaisuaika oli määritelty kello neljäksi, joten siinä oli koko päivä aikaa hermoilla.


Illansuussa kokoonnuttiin Lentävään Lapaseen, esiteltiin jo valmistuneita Ihana valo -sukkia (eli minun ja paikalla olleiden testineulojien) ja jotkut kisaan osallistuvat valitsivat lankoja ja aloittelivat omiaan. Samalla päivystettiin nettiä ja vastailtiin kysymyksiin. Pari pientä virhettä ohjeesta löytyi huolellisesta testineulonnasta huolimatta, mutta ne on nyt korjattu. Kaiken kaikkiaan vastaanotto oli positiivista ja kisan tunnelma hyväntuulinen. Nopeimpia neulojia ei tietenkään linjoilla näkynyt eikä kuulunut, sillä hehän keskittyivät neulomaan. Ja ensimmäinen pari valmistuikin jo yöllä ennen kolmea! Viime vuoden Sukka-Finlandia kisan kokonaan voittanut Inkeri oli tämänkin etapin nopein.

M-koon sukat 72 silmukalla neulottuna ovat sopivat omiin 37 koon jalkoihini. Ne on neulottu Handun Gimallesukasta ja kuvio on Handun merinosukkalankaa.

Idea sukkaan syntyi helposti ja nopeasti, sillä mallin kuva vain tuli mieleeni ja tiesin miltä haluan sen näyttävän. Ensin neuloin prototyypin pelkästä kuviosta ja sen pohjalta piirsin kaavion paperille. Sitten oli aika alkaa neuloa kokonaista sukkaa ja samalla siirtää ajatuksiaan sanalliseen muotoon. Kaaviokin piti piirtää vähän kunnollisemmin tietokoneohjelmalla. Nämä ei sitten olleetkaan enää niin helppoja ja nopeita juttuja, vaan vaativat paljon uuden opettelua, itsensä haastamista siinä, millaisia ratkaisuja itselleen sallii (helppoja vai hyviä). Ja yhteistyötä korvaamattoman ja mahtavan testineulojatiimin kanssa. Testineulojina toimivat Taina Schildt, Sirkku Tiira sekä Tiina Kuu ja loppumetreillä vielä viimeisimmän version testineuloi Aino Wikman. Harva ensikertalainen sukkasuunnittelija saa näin ammattimaista testausapua ja siitä olenkin ihan älyttömän kiitollinen!


On yksi asia neuloa joku sukka itse omasta päästä ja toinen asia kirjoittaa se ohjeeksi niin, että muutkin saavat kiinni, mitä tarkoitit. Katsoin vinkkejä asioiden ja tekniikoiden ilmaisemiseen muutamasta neulekirjasta, mutta siltikin moni asia meni testineulojien kommenttien jälkeen uusiksi. Erityisesti kiitän Tiina Kuun rautaista kokemusta ja ammattitaitoa sukkaohjeen kirjoittamisessa, jota hän ystävällisesti jakoi kommentoimalla testineuloessaan paitsi ohjeen suoranaisia virheitä, niin myös ehdottamalla selkeämpiä ilmaisutapoja. En voi kyllä tarpeeksi kiittää! 


Sukka neulotaan varresta varpaisiin ja kantapääkin on melko perinteinen ranskalainen kantapää, jonka ainoa erikoisuus on sukan varresta jatkuvat palmikot. Varsinainen juju onkin sitten etupaneelissa, jossa palmikonkierroin muodostettujen salmiakkikuvioitten keskelle noulotaan intarsiakuviot. Tämä on varmasti monille uusi tekniikka ja siksi käytin erityisesti aikaa sen miettimiseen, miten sen ohjeistaisi. Päädyin kuvallisiin ohjeisiin ja lisäksi kuvasin tekniikasta ohjevideon, joka löytyy YouTubesta.

S-koon sukat neulotaan 63 silmukalla ja niitä mallaa kuvissa 10-vuotias tyttäreni, jonka jalka on kokoa 36 mutta aikuisen jalkaa kapeampi. Ne on neulottu Roosanauha-sukkalangasta.

Koska kyseessä oli kisasukka, niin ohjeelle piti myös miettiä minimivaatimukset, sallitut muokkaukset yms. Tässä kisojen pistelaskusta vastaava Aino oli erityisen suureksi avuksi; uskon että vaatimukset on saatu yhteistyöllä muokattua mahdollisimman yksiselitteiseen muotoon. Kiitos Aino!

Ja sitten Sirkku ja Taina! Voi että mitä ystäviä. Testineulonnan lisäksi olen saanut teiltä sellaista tukea ja rohkaisua, ettei tosikaan. 💗
Alakuvassa Taina ja minä eilen Lapasessa esittelemässä uutta Sukka-Finlandia etappia.


Alla vielä kuva eilen paikalla olleista Ihana valo -sukista. Tiina Kuun testisukat puuttuivat paikalta, mutta Ainon ruskeat, Sirkun keltaiset ja Tainan tummanharmaat sukat sateenkaarivärisin kuvioin olivat paikalla. Kuvassa näkyy myös pari sukkaa intarsiakuvioineen nurjalta puolelta.


Ja kilpailuunhan voi siis edelleen ilmottautua jos haluaa saada tämän ja 7 muuta ihanaa sukkaohjetta, tosin enää ei taida ehtiä ainakaan tosissaan kisaamaan.

8 kommenttia:

  1. Ihanat sukat Ihana valo-sukat <3 Kuvio ja malli soveltuu hienosti toteutettvaksi eri värisillä langoilla. Onnea Sukka-Finlandia -kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäät! <3 On ollut ihana seurata ja ihailla, miten kaikki eri väriset versiot on vaan niin toinen toistaan hienompia!

      Poista
  2. Nämä on kyllä upeat sukat. Intarsia ei ole minulle kovin tuttua, niin oli mukava päästä vähän haastamaan itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli tässä suunnittelussa yhtenä ajatuksena, että keksisi jotain vähän uutta, kun aika monet kisailijat sitä toivoo tältä kilpailulta. Ja kokenut osallistujakaarti ei suinkaan tee siitä uuden keksimisestä kovin helppoa! Kiva on ollutkin nyt kuulla, että aika monille tämä tekniikka tarjosi uutta opittavaa. 😊

      Poista
  3. Tosi kauniit sukat olet suunnitellut.

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä ihana malli. Mahtavaa, että lähdit suunnittelemaan kisasukkia! :) <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos! ❤ Kokemus on ollut kiva, eiköhän tämän jälkeen tule suunniteltua joskus muutakin. 😊

    VastaaPoista