perjantai 3. tammikuuta 2020

Käsityövuosi 2019

Viime vuodenvaihteen menneen muistelu ja tulevan suunnittelu -postauksessa asetin itselleni tällaisen tavoitteen: "Yritän entistä enemmän tehdä vain sellaisia projekteja joista itse tykkään ja innostun. Paljon kirjoneuleita, iloisia värejä, yhteisiä projekteja." Alla näkyy BestGrig -puhelinsovelluksella tehty kooste tämän vuoden tykätyimmistä Instagram-kuvistani ja niiden perusteella voi heti kättelyssä todeta, että tavoite on toteutunut. Värejä ja iloa riittää ja kirjoneuletta on tullut tehtyä, yhteisöllisiä projekteja unohtamatta.



Instagramista puheen ollen; se on saanut entistä enemmän jalansijaa käsityökuvien postauksen ja myös seuraamisen paikkana. Sinne postaaminen on paljon nopeampaa ja helpompaa kuin blogiin. Mitään sanottavaa ei välttämättä tarvitse keksiä kun kuva puhuu puolestaan. Tästä kertoo ehkä myös se, että siellä seuraaminen on kansainvälistä, blogissa seuraajat ovat pääsääntöisesti suomalaisia. Instagramissa blogilla on seuraajia noin 1600 luvun kasvaessa koko ajan, blogin seuraajamäärä sen sijaan on pysynyt pitkään suurin piirtein samana.

Välillä olen jo miettinyt, onko blogille enää tilausta, niin itseäni kuin muita ajatellen. Olen kuitenkin jatkanut tätäkin, sillä kaipaan ihan itseäni varten tällaista hitaampaa ja jäsentyneempää paikkaa, mihin kaikki on koottu muistiin suunnilleen aikajärjestyksessä ja mihin voi vähän kirjoitella ajatuksiaankin käsitöistä ja niitä liippaavista aiheista. Ja tilastojen perusteella myös kävijöitä edelleen riittää, vaikkei blogeihin enää kirjaudutakaan seuraajiksi tai kommentoida samalla tavalla kuin ennen.


Mutta sitten niihin itse käsitöihin: ylä- ja alakuvassa ehkä ne vuoden suurimmat kohokohdat, nimittäin osallistuminen kahden upean käsityökirjan tekemiseen testineulojana. Yläkuvan sukat on neulottu Tiina Kuun kirjaan Tuhansien villasukkien maa ja alakuvan sukat Anna Mäkilän kirjaan Katse kantapäihin. Urakka oli mielenkiintoinen ja antoisa - ja samalla aika rankka. Jälkiviisaana voisi sanoa, ettei olisi kannattanut lupautua kahteen näin isoon projektiin samaan aikaan; toisaalta en olisi halunnut jäädä kummastakaan poiskaan. Näiden jälkeen loppui sukkien neulominen vähäksi aikaa, mutta kyllä niitä nyt taas syntyy. :)

Tuli myös neulottua vuoden varrella muutama ihana huivi. Janina Kallion suunnittelema Floral ja Heidi Alanderin suunnittelema Unimaa menivät lahjoiksi ja Villapesuohjelman Pirjo Lakkapään ja Katri Raunaman suunnittelema Villapesusiskot jäi itselle. Tykkään näistä jokaisesta ihan älyttömän paljon!


Paitojakin neuloin aika monta, yhteensä kahdeksan kappaletta. Niistä erityisesti lemppareiksi on muodostuneet alakuvan ruusukuvioinen Maryanna sekä Soldotna Crop Topeista alempi eli vihreä.


Uuttakin uskalsin taas kokeilla. Ompelin aika paljon, kirjoitin yhden ompeluohjeenkin. Kehityin virkkaamisessa ja opin uusia virkkaustekniikoita. Kudoin kangasta, värjäsin lankaa ja työstin jopa vähän nahkaa.


Sitten oli vielä näitä yhteisöllisiä projekteja: leluja koulun myyjäisiin leirikoulun rahankeruuta varten ja ei-käsityö-kavereitten houkuttelu yhteiseen ikkunaverho-kyläprojektiin.


Tärkeintä tässä käsityövuodessa - kuten vuodessa yleensäkin - oli ne ihmiset, joiden kanssa sen sain jakaa. Ne tyypit, joiden kanssa neulottiin yhdessä ja joiden kanssa värjöteltiin ja kuumoteltiin erilaisissa tapahtumissa, ne tyypit, joilta ostin lankaa ja joiden järjestämistä tapahtumista pääsin nauttimaan, ne tyypit, joiden värjäämillä langoilla neuloin ja sitten ne, joiden suunnittelemia ohjeita neuloessani seurasin ja joiden järjestämiin yhteisneulontoihin osallistuin. Ja tietysti ne tyypit, joille neuloin - ja jotka toimivat malleina ja kuvaajina blogikuvia varten.


Ihan loppuvuoden viimeiset jännittävät hetket tuli sitten siitä, kun pääsin suunnittelemaan yhtä Sukka-Finlandia kilpailun sukkapareista. Kilpailuhan starttaa loppiaisena, joten on helppo sanoa, mikä on päällimmäisenä mielessä tämän uuden käsityövuoden alkaessa!


Sukka-Finlandian tunnuskuva on Kristiina Louhen käsialaa.

Lupauksena tälle käsityövuodelle on jatkaa sen tekemistä, mikä tuntuu hyvältä. Yrittää muistaa pitää harrastus harrastuksena ja välttää paineita ja aikatauluja. (Voisiko esim. vaikka yrittää aloittaa joululahjojen teon ajoissa?!?) Ja lupaan nauttia yhteisestä ajasta ihanien neuleystävien kanssa niin somessa kuin sen ulkopuolella, osallistua yhteisiin reissuihin, tapahtumiin ja projekteihin.

6 kommenttia:

  1. Laiska olen kommentoimaan, mutta nyt on pakko todeta, että aika huikea käsityövuosi sinulla takana. Minusta on kiva lukea blogeja - enemmän ajatuksia töiden takana ja lukemiseenkin oikeasti jaksaa keskittyä toisin kuin vaikka instavirtaan :) Tee juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä. ~Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kommentista ja rohkaisusta! 😘 Käsityöt edustaa sellaista "hidasta aikaa" kaiken kiireisyyden ja kertakäyttökulttuurin keskellä, ehkä juuri siksi on tärkeää myös ajatuksissaan - ja vaikka kirjoituksissaan - viivähtää välillä niitä pohtimassakin. Kiva kuulla että joku jaksaa niitä pohdintoja joskus lueskellakin. 😊

      Poista
  2. Monipuolinen kässävuosi sulla takana. Iloa ja inspistä myös alkaneeseen vuoteen! :) Blogeilla on kyllä oma paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanan iloista ja inspiraation täyteistä vuotta myös sinulle! ❤

      Poista
  3. Aivan ihania ja upeita töitä ja paljonkin. Paljon olet ehtinyt vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Jos tarkkoja ollaan, niin noita sukkia neuloin jo edellisenä vuonna osan, niitä ei vaan saanut vielä paljastaa silloin, ennen kuin nuo kirjat oli ilmestyneet. 😊

      Poista