sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Virkatut koristetyynyt

Lokakuussa osui silmiini juuri alkamassa oleva Anna Nikipirowiczin emännöimä, hänen suunnittelemansa koristetyynyn yhteisvirkkaus, Cushion CAL (CAL = Crochet Along). Ohje uuteen neliöön ilmestyisi aina parin viikon välein. Kokonaisuus oli kaunis ja kaikki neliöt vaikuttivat kuvien perusteella houkuttelevan näköisiltä ja sopivan erilaisilta, sellaisilta että ne tarjoaisivat mahdollisuuden myös oppia uutta. Keksin, että rupeanpa virkkaamaan tämmöisiä tyynyjä joululahjaksi vanhemmilleni.


Langoiksi kaivoin omista kätköistä jämälankoja kahdessa erilaisessa värimaailmassa, sini- ja pinkkisävyisissä. Tein kumpaankin tyynyyn molemmat puolet virkatuista neliöistä, eli virkattavana oli kaksinkertainen määrä neliöitä ja se vielä kerrottuna kahdella, koska tyynyjä on kaksi. Aika hyvin kuitenkin pysyin aikataulussa ja sain tyynyt valmiiksi samoihin aikoihin kuin muutkin yhteisvirkkaukseen osallistuneet - muuten en olisi pitänyt kiirettä, mutta joulun lähestyminen siivitti menoa.

Neliöitä on kolmea eri mallia. Yksi malleista on kirjovirkattu, yksi kaapelivirkkausta (cable crochet, ehkä joku parempikin suomennos olisi?) ja yhdessä on popcornsilmukoista muodostuva ympyrä. Tämä viimeisin on minusta erityisen hauskan näköinen.


En yhdistellyt neliöitä Cushion CAL ohjeen mukaan, sillä löysin mielestäni kivemman tavan yhdistellä virkatut neliöt: Look what I made -blogin litteä "zipper method" eli vapaasti suomennettuna vetoketju-tyyli. Tässä virkattu sauma jää neliöitten keskelle ja sopii mielestäni erityisesti tämmöisille neliöille, jotka ovat keskenään eri värisiä.

4 kommenttia: