sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Mukana Sukka-Finlandiassa

Nyt on kyllä meikäläisellä kaikkien aikojen jännittävin sukkakisa alkanut!

Olen ollut mukana monessa nopeusneulontakisassa erilaisissa rooleissa. Ihan alkuun osallistuin kansainväliseen, amerikkalaisvetoiseen Tour De Sock -kisaan. En ihan tarkkaan muistanutkaan miten monta kisaa tuli oltua mukana, mutta blogia kaivelemalla huomaan osallistuneeni vuonna 2015 neuloen kaikki kisasukat, 2016 neuloen neljä paria sääntöjen mukaan ja yhdet soveltaen sekä vuonna 2017 neuloen viidet sukat.

Saman vuoden loppupuolella testineuloin kaikki 2017-2018 vuodenvaihteen molemmin puolin sijoittuneen ensimmäisen Sukka-Finlandian kisasukat. Ajatus Sukka-Finlandiasta syntyi toiveesta saada suomalaisille neulojille oma suomenkielinen kisa, mikä mahdollistaisi niidenkin innokkaiden neulojien osallistumisen, joilta englanninkieli ei taitu. Puuhanaisina toimivat neulekahvila Lentävän Lapasen Taina ja Tarja.

Seuraavana vuonna rooli testineulojana jatkui yksien sukkien osalta (ja tekaisinpa siihen liittyen yhden you tube videonkin!).

Sukka-Finlandian kuvituksesta on tänäkin vuonna huolehtinut rakastettu lastenkirjailija ja kuvittaja Kristiina Louhi.

Joka vuosi on ollut jännittävää. Yllättäen kisan järjestelyihin osallistuminen on ollut ehkä jopa vähän jännittävämpää kuin kisaaminen.

Mutta tänä vuonna edessä on ihan uusi rooli, olen nimittäin suunnitellut yhdet kisan sukista! Ja tämä se vasta jännittävää onkin! Suunnittelijajoukko on nimekäs ja korkeatasoinen; joukossa on ammattisuunnittelijoita, käsityökirjailijoita, pitkän linjan konkareita - ja sitten minä. Tunnen itseni kyllä aika pieneksi tässä joukossa, mutta olihan tämäkin juttu pakko kokea, kun kerran mukaan pyydettiin.

Lämmittelyohje julkaistiin itsenäisyyspäivänä. Ensimmäisenä mallina on Puikkomaisterin aka Tiina Kaarelan kauniit Liekkisukat. Luvassa on näitten lisäksi seitsemän muuta ennen julkaisematonta suomenkielistä sukkaohjetta. Vielä ehtii ilmottautua, joten rohkeasti mukaan vaan, joko tosissaan nopeudesta kisaamaan tai muuten vaan huvin vuoksi yhdessä sukkia neuloskelemaan! :)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odottelen millaisia sukkia tänä vuonna on luvassa. Ainakin lämmittelysukat vaikuttavat tosi hienoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekit on upeat! Ja uskallanpa luvata, että muutakin hienoa on tulossa. :)

      Poista
  2. Mahtavaa, että oot mukana suunnittelemassa! :) Liekki-sukkia olen jo ehtinyt ihastella, mutta neulomaan pääsen varmaan vasta jouluna tai sen jälkeen. Jännityksellä odotan tämänkertaisia malleja. Kisaamaan en kenties ehdi kunnolla lainkaan, mutta josko sais edes etapin aikana osan valmiiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Kyllähän sitä parista-kolmestakin ajoissa valmistuneesta parista jokunen piste heruu. 😉

      Poista