Olen jo monta vuotta miettinyt, jaksaisinko tehdä itselleni jouluvillapaidan. Toisaalta ajatus on tuntunut kivalta, toisaalta lyhyen käyttöaikansa takia vähän turhalta. Dropsin tämän vuoden joulumalleissa tuli vastaan lopulta niin kiva ohje, että päätin että nyt on vihdoinkin elämässäni jouluvillapaidan aika; Christmas Time Sweater ei ole sellainen yliampuva "ruma jouluvillapaita", joita elokuvissa näkyy, vaan tonttuineen ja lumiukkoineenkin sen verran hillitty, että tätä tulee varmasti käytettyä paljon joulun aikaan ja vähän ennenkin.
Ylhäältä alas neulottavan paidan kuvio-osuutta oli mukava neuloa ja niinpä yläosa valmistuikin aika nopeasti. Loppuosan tasainen harmaa vaati vähän päättäväisyyttä.
Neuloin paidan Nalle-langasta (lukuunottamatta mustaa, joka on jotain jämälankaa). Nalle on toki paitalankana vähän kutittavaa, mutta totesin että tämmöistä paksua villapaitaa käytän joka tapauksessa aina aluspaidan kanssa ja Nalle sopi saatavuutensa ja budjettini puolesta tilanteeseen (tässä kohden ajattelin vähän sitä, etten viitsi kauhean kalliita lankoja ostaa paitaan, jota ei kuitenkaan tule käytettyä kuin yhtenä kuukautena vuodessa).
Tein tähän muutamia muokkauksia. Niskapuolelle tein kaarrokkeeseen korotuksia lyhennetyin kerroksin istuvuuden parantamiseksi. Hihoista neuloin reilun levyiset pussihihat ja hihansuun resoreihin lisäsin kauluksen vihreät raidat. Paidan helmaresoriin tein sivuhalkiot.
Harmaata lankaa olisi ohjeen mukaisesti mennyt 600 grammaa, mutta todellisuudessa sitä kului alle 400 grammaa, eli jämälankatöitä seuraa!
Olen paitaan todella tyytyväinen ja aionkin käyttää sitä (ainakin melkein) joka päivä uuteen vuoteen saakka. Ei sitä loppujen lopuksi kaikkia muitakaan vaatteita niin kovin montaa kertaa vuodessa tule pidettyä, joten ei yhtään jää tästä sellainen olo että tässä olisi nähnyt turhaa vaivaa.
Ihana, ihana, ihana jouluvillapaita <3
VastaaPoistaKiitos, kiitos! <3 :)
PoistaOnpa hieno joulupaita! 😍
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista