Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teetee Pallas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teetee Pallas. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Solarissukat vol 2

Ensimmäinen neulomani sukkapari Heini Perälän hiljattain julkaistusta Heinikin sukkakirjasta oli Solaris. Neuloin mallin ensin sinisenä, mutta molemmat kirjassa esitellyt värivaihtoehdot olivat niin herkullisia, että halusin neuloa nämä myös näissä toisissa väreissä.


Toiset Solarikset neuloin tummanvihreästä Perfect Retailin Premium sukkalangasta ja keltaisesta Teetee Pallaksesta. Kukkien keskustat on ommeltu silmukoita jäljitellen ruskeaa Gjestalin Maijaa käyttäen. Näistä tuli hieman ensimmäisiä sukkia isommat, mikä varmastikin johtui pikkuisen paksummasta langasta. Se sattui sopivasti, sillä aion antaa nämä henkilölle, jolla on hiukan omia jalkojani isommat jalat. (Ekat olivat juuri sopivat omiin jalkoihin ja ne taidan jättääkin itselle.)


Sukista tuli yhtä ihanat kuin ensimmäisistäkin ja ne valmistuivat sopivasti auringonkukkien luonnossakin kukkiessa.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Marraslumisukat

Nämä sukat olisi oikeastaan pitänyt kuvata vastasatanut ensilumi taustalla. Mallin nimi on Marraslumi ja lumihiutaletta kuvio muistuttaakin. Ohje on Kodin Pellervon helmikuun 2014 numerosta. Lehden kannessa jo komeilee upeita kirjoneulelapasia ja lehdestä löytyykin viisi ohjetta kirjoneulelapasiin, joista Marraslumi on yksi. Mallit on suunnitellut Margareta Åkesson.


Jostain syystä halusin taas tehdä lapasohjeesta sukat. Jossain vaiheessa työtä iski vähän kyllästyminen. Se ei varmastikaan ollut näiden sukkien syytä, vaan kyllästyminen liittyi siihen, että oli niin monta JYH-työtä keskeneräisenä juuri silloin eikä kaikkiin millään jaksanut pureutua täydellä teholla. Niinpä päätin lopettaa varsien neulomisen lyhyeen ja tehdä nilkkasukat.

Lankoina on vitivalkoinen Nalle ja tummanruskea Teeteen Pallas, jotka sopivat yhteen oikein hyvin.
(Vitivalkoinen on itseasiassa yksi suosikkiväreistäni ja kauhistuin vähän, kun huomasin, että se on poistumassa Nallen värivalikoimasta. Tuli vähän hamstrattua sitä sitten tulevaisuuden varalle.)
Puikot oli tavalliset metalliset sukkapuikot kokoa 2,5.


Tämä on järjestyksessä viidestoista valmistunut JYH-työni. Vielä olisi siis viisi työtä pakerrettavana. Ja sukkasatoonkin olisi kiva saada tehtyä jotain. Se on lähtenyt vähän nihkeästi osaltani liikkeelle; näitäkään sukkia ei vielä sukkasatoon voi laskea, koska ne on aloitettu elokuussa.

Ai niin, sadan lukijan luku on tullut täyteen ja sen kunniaksi järjestän lupaamani arvonnan pian. Tervetuloa uusille lukijoille!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Heppahullun hevossukat

Kaverini täyttää pian pyöreitä vuosia. Hänen lempiaiheestaan ei ole pienintäkään epäselvyyttä; hän on nimittäin vannoutunut hevosihminen. Siksipä päätin tehdä synttärilahjaksi jotain hevosiin liittyvää.


Ravelryn kautta löysin hevoslapasten mallin, jonka on suunnitellut ihana norjalainen suunnittelija, Jorid Linvik. (Lisää Joridin taidokkaita neuleohjeita löytyy Jorid's Pattern Shopista.)


Mutta mutta... Eletään jo pitkälti huhtikuun loppupuolta eikä lapasille arvatenkaan ole käyttöä seuraavaan puoleen vuoteen. Siksipä Joridin lapasmalli pääsi puikoillani muokkaukseen, jonka lopputuloksena olikin hevossukat. 
 

Langaksi valikoituivat kaverin omimpien värien perusteella tummanruskea Teeteen Pallas sekä sinapinkeltainen Sandnesin Sisu. Tummanruskeaa Pallasta olen käyttänyt niin monessa sukkaparissa lähiaikoina, että alan jo varmaan vaikuttaa vähän kaavoihin kangistuneelta. (Mutkun se vaan on niin ihana lanka!) Sisu sen sijaan on aivan uusi lankatuttavuus, hyvin mieluisa sellainen.
Sukat on neulottu 3-koon sukkapuikoilla.


Olen oikein tyytyväinen siihen, miten tämä lapasmalli kääntyi sukkamalliksi. Langat on ihanat, värit on mahtavat, hevonen näyttää hevoselta ja muutenkin olen näihin sukkiin tosi tyytyväinen.


Näitä sukkia neuloessa on tullut kyllä monta kertaa mieleen, että pitäiskö lähteä ostamaan Da Capoa...

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Miesten kirjoneulesukat

Eilen valmistui ja tänään päättelin nämä miesten sukat kokoa 42/43. Ohjeena oli tämä Garnstudion malli. Garnstudion kuvassa sukat näyttävät kovasti hempeiltä ja naisellisilta vaaleanpunaisine väreineen, mutta toisenlaisella värivalinnalla näistä sai ihan miehekkäänkin version tehtyä.


Lankana beige ja tummanruskea Teeteen Pallas, joita molempia kului vajaat pari kerää. Ja koska sain hiljattain kauan toivomani keittiövaa'an, niin voinpa nyt ilmoittaa teille tarkan langankulutuksenkin, joka oli tällä parilla yhteensä 132g. Puikkoina oli tavalliset metalliset sukkapuikot kokoa 3.


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ihanat kettulapaset, joista tulikin vahingossa sukat

Ihastuin näihin supersuloisiin kettulapasiin ketunkolon lankalaatikko -blogissa. Ohjeen sai tilattua sähköpostilla Taito Etelä-Pohjanmaalta. Ohje kuului kettulapasten tarvikepakettiin, eli ohjeen kanssa piti samalla tilata langat. Lankoina Teetee Pallas liukuvärjättynä keltaoranssikirjavana sekä ruskeana.


Aloitin tekemään lapasia ohjeen mukaan 2,5-koon puikoilla. Hetken matkaa tehtyäni tajusin, että lapasista tulee jättimäiset, joten purin ja vaihdoin 2-koon puikkoihin. Peukun paikkaan päästyäni tajusin, että lapaset ovat edelleen aivan liian suuret. Niinpä - hups vaan - peukun kohdalle tulikin kantapää.


Kantapään toteutin pystyraidoituksella ja kiilakavennukset sekä jalkapohja jatkuivat samalla idealla. Jalkapöydän osalta noudatin lapasten ohjetta. Ja niinhän noista tuli aivan mainiosti istuvat naisten sukat.


En nyt ole tuosta kuvion asettelusta aivan varma, että miten hyvin se sopii sukkaan. Kun tuo kettu on tuolla tavalla sukan varressa pitkittäin nokallaan; häntä kohti kattoa ja kuono kohti varpaita. Mutta eihän näistä voi silti olla tykkäämättäkään. Tuo kettu on niin kertakaikkisen suloinen ja värityskin kaunein, mitä ajatella saattaa. Ja Teeteen Pallas on aivan ihana lanka! Se on jotenkin vähän löyhemmin kehrättyä, kuin monet teolliset langat, mikä toisaalta tekee neulomisesta vähän haasteellisempaa, mutta toisaalta saa langan tuntumaan unelmaisen pehmeältä. Lopputuloksesta käyttäisin sanaa kuohkea; valmis neulos on pehmeästi upottavaa, kuin sammalmätäs.


Sukkiin ei aivan riittänyt lapasiin arvioitu määrä lankaa, jota siis tuli tarvikepaketin mukana kaksi kerää kirjavaa ja yksi kerä ruskeaa. Ruskeaa piti käydä ostamassa lisää, mutta onneksi apu on lähellä, kun lähialueelta löytyy Teeteen lankoja myyvä Kivaputiikki, jossa sattui olemaan samaa lankaa ja onneksi vielä samaa värjäyserää (kahdella eri värjäyserällä näytti olevan minun silmään aika iso ero keskenään).


Minulla on neulontajonossa Teeteen ohjeista myös nämä fillari-lapaset sekä nämä susi-lapaset, joissa lanka ja silmukkamäärä ovat samat kuin kettu-lapasissa. Saas nähdä, onko niittenkin kohtalona muuntua sukiksi, vai keksinkö jonkun muun tavan saada koon muutettua järkeväksi lapasia ajatellen.