sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Lisää eläinhahmoja

Olen taas lähiaikoina huvitellut neulomalla pieniä eläinhahmoja, joiden kanssa saa jämälangat ja luovuuden käyttöön. Aiempia samalla idealla tehtyjä eläinhmojani olen esitellyt täällä ja täällä.

Ensin tein pienen tiikerin. Ohje on Esther Braithwaiten suloisesta Jungle Buddies kokoelmasta.


Sitten sain idean koalakarhusta, jolla on päässään kalastajanhattu. Korvat oli vähän haasteellista sovittaa lierien alle, mutta kyllä tämän mielestäni koalaksi hyvin tunnistaa. Lierin onnistumisesta olen aika ylpeä. :) Paidan kärpässieni on toteutettu silmukoimalla. Tähän ei ollut ohjetta, lähdin vaan idean, puikkojen ja langan kanssa kokeilemaan.


Sitten sain jostain Pinterest-kuvasta ajatuksen söpöisestä pingviinistä. Tähänkään ei löytynyt valmista ohjetta, joten itse piti säveltää. Muista eläimistä poiketen pingviinillä on kehosta ompelemalla erotettujen käsien sijaan erilliset siivet. Päätä ei myöskään ole eroteltu kehosta ompelemalla, vaan koko pingviini on yhtä suoraa pingviinimäistä pötköä. Vatsan sydän on toteutettu silmukoimalla ja kasvojen valkoinen osuus on tehty intarsiana. Tästä tuli tosi suloinen!


Viimeisenä valmistui vielä pieni mehiläinen, johon niinikään näin inspiraatiokuvan jossain netissä. Mehiläiseen olisi itseasiassa löytynyt ohjekin, mutta en viitsinyt ostaa sitä, kun olen jo tehnyt näitä eläimiä niin paljon, että osasin itsekin päätellä, miten tämä tehdään. Siivet ja tuntosarvet tein virkkaamalla.


Täytteenä käytin jämälankoja; päättelystä jääneitä langanpäitä ja sellaisia langanloppuja, joita en enää tulisi käyttäneeksi muuhun. Näin pääsevät nekin käyttöön. Neulomiseen käytetyt langat olivat sport-vahvuisia ja puikot olivat kokoa 2 mm.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Rakkasukkia synttärisankareille

Setäni ja hänen vaimonsa ovat lapsuudesta asti tutut ja rakkaat ihmiset, joista on tullut vuosien varrella paljon hyviä muistoja. He viettivät eilen yhteisiä 160-vuotisjuhlia, koska  molemmilla tulee kunnioitettava 80-vuoden ikä täyteen tänä vuonna. Taannoin tavatessamme he kertoivat ihailevansa erityisesti kirjoneulesukkiani somessa, joten toki halusin neuloa sellaiset heille lahjaksi. Kädentaitoja arvostaville on aina ilo neuloa!

Lempivärejä ja kokoasioita selvittelin salaisesti serkkuni kautta. Kuulemma oli salapoliisin työ onnistunut niin ovelasti, etteivät lahjottavat arvanneet mitään. :) 

Malliksi valikoitui Ronja Hakalehdon ajattoman kaunis malli, Rakka Socks. Tein mallin tiimalasikantapään sijaan ranskalaisen kantapään kantalapulla ja kantakiilalla, koska ajattelin sen olevan paremmin istuva ja helpompi pukea.

Aikataulutukseni ei tässä projektissa varsinaisesti osunut nappiin. Tai tavallaan osui, koska sukat valmistuivat ennen juhlia. Siis noin puoli tuntia ennen juhlia. 

Aloitin neulomisen kyllä jo hyvissä ajoin. Edellisellä viikolla teimme kuitenkin ulkomaanmatkan, jonka aikana olin suunnitellut neulovani paljonkin, mutta ohjelmamme oli niin tiivis, etten ehtinyt neuloa kuin vähän lentokoneessa (puupuikoilla, joista en erityisesti tykkää, mutta pelkäsin että metallipuikot olisi saatettu takavarikoida). Niinpä neulominen jäi isolta osalta juhlia edeltävälle viikolle, jolloin oli monta muutakin asiaa hoidettavana. Sillä seurauksella, että sain neulomisen valmiiksi ja kastelin sukat vasta juhlia edeltävänä yönä puoli kahdelta. Aamulla kuivattelin ne loppuun hiustenkuivaajalla ja nappasin nopeat kuvat päättelemättömistä sukista. Langanpäät päättelin autossa matkalla juhlapaikalle. Siihenkin liittyi jännitysmomentti, kun kertaalleen pudotin vahingossa neulan auton penkin alle ja jouduimme hetkeksi pysähtymään sitä etsimään. Onneksi löytyi. Mutta eipä ole minkään projetin aikataulu ihan näin tiukoille ennen mennyt. :D

Sankarit kuitenkin ilahtuivat jahjasta ja oli tärkeää saada välitettyä heille se rakkaus ja arvostus, jota heitä kohtaan tunnen, joten en kadu valvottuja tunteja. <3 

Malli on todella kaunis ja olen värivalintoihin tyytyväinen. Erityisen kaniit nämä sukkaparit ovat yhdessä ja vierekkäin, kuten ne saavat saajiensa jaloissa ollakin.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Taikuri sukat

Edellisen postauksen Girly feeling -sukista jäi yli molempia lankoja; Opalin nelisäikeistä sukkalankaa ja Louhittaren luolan Väinämöistä värissä Taikuri. Tein samoista langoista toiset sukat seuraavalla reseptillä:

1. kerros: *neulo 1 s päävärillä, neulo 1 s kuviovärillä*, toista *_* kerroksen loppuun.

2. kerros: *neulo 1 s kuviovärillä, neulo 1 s päävärillä*, toista *_* kerroksen loppuun.

Neuloin sukat varresta varpaisiin ja tein lopuksi jälkijättöisen kantapään.

Alla kuva, miltä tällainen "yhden silmukan kirjoneule" näyttää nurjalta puolelta. Tämä jos mikä oli helppoa ja aivotonta kirjoneuletta, toki pidemmän päälle myös vähän tylsää.

Opalia kului enemmän, koska sitä käytin varren joustimeen, kantapäähän ja sukan kärkeen. Mutta Taikuria jäi, eli pitää vielä keksiä lisää malleja, joissa kirjava lanka pääsee oikeuksiinsa. Tässä mallissa ainakin mielestäni pääsi kivasti.
 

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Girly Feeling sukat

Girly Feeling sukat on suunnitellut nostetuilla silmukoilla muodostettujen kuvioiden mestari, Dolly Laishram. Olen aiemmin tehnyt saman sarjan Girly Feeling kämmekkäät ja vielä toisetkin. Kuvio on hauska ja syntyy silmukoita nostamalla ja ristikkäin neulomalla niin, että jokaisella kerroksella neulotaan vain yhdellä langalla.

Ohjeesta poiketen neuloin sukat varresta aloittaen. Kantapää on tavallinen tiimalasikantapää. Lankoina ihastuttava Louhittaren luolan Väinämöinen värissä Taikuri sekä Opalin nelisäikeinen sukkalanka siniharmaana. Puikkoina oli koon 2 mm Zingit.

Tämmöinen samaa toistava kuvio on hyvää neulottavaa hetkiin, kun ei ole mahdollisuutta tuijotella tiiviisti ohjetta tai pitää keskittyä samalla johonkin muuhun. 

Kirjavat langat taas on mulle aina semmoinen ongelmakohta, etten ikinä oikein tiedä, mihin niitä käyttäisin, vaikka olisivat kuinka ihanan värisiä, kuten tämä. Tähän malliin sopi kirjava mainiosti yksivärisen kaverina. Lankaa jäi vielä, joten pitää keksiä lisää kirjavien lankojen malleja.

lauantai 4. toukokuuta 2024

Baltic Princess sukat

Tiina Kuu on yksi kestosuosikeistani neulesuunnittelijoiden joukossa. Hänen mallinsa ovat tietysti kauniita, mutta lisäksi ohjeet ovat sillä tavalla loppuun asti mietittyjä, että mitään yksityiskohtaa ei ole jätetty sattuman varaan. Ohjeissa on tiettyjä yksityiskohtia, joita en ole huomannut kenenkään muun suunnittelijan huomioivan. Esimerkkinä kerroksen vaihtumiskohdan häivyttäminen kirjoneuleessa huomaamattomasti yksinkertaisilla pienillä jujuilla.


Neuloin ihanat Baltic Princess sukat vanhalla, jo vuonna 2017 julkaistulla ohjeella. Omassa neulottavien jonossani se on tainnut olla siitä saakka ja eteni nyt vihdoin toteutusvaiheeseen saakka.


Osan ohjeen nerokkuudesta huomasin vasta neulomisen edetessä. Ohjeessa oli huomioitu juuri edellä mainittu kerroksen vaihtumiskohdan häivyttäminen, mutta tässä oli menty vielä pidemmälle; pohjan kuviointi ei alkanut suoraan kakkospuikolla, vaan jalkapöydän kuvio jatkui tarvittavissa kohdissa jalkapohjan puolelle niin, ettei mitään tarkkaa jalkapohjan ja jalkapöydän välistä rajaa muodostunut.


Myös langat olivat tässä projektissa ihanuuksia; Jyväskylän neulefestareilta ostettu Kettu Yarnin Everyday Sock Merino läikehtivän liilana (Lucky Skein, eli toista samanlaisat ei välttämättä löydy) sekä Wanhan sataman kädentaitojen messuilta ostettu Nettilangan Lumoava Sukka, niinikään värikartan ulkopuolinen vyyhti. Ei näillä eväillä voi muuta tulla kuin ihana lopputulos! <3

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Summer Memories

Summer Memories on sveitsiläisen Runningyarn Mariannen suunnittelema malli. Kaunista, perinteistä kirjoneuletta ja selkeä ohje; nautinnollista neulottavaa, kuten hänen mallinsa aina.


Lankana on Säiewoolin Sock Classic kolmessa värissä: Burnt Cinnamon, Brilliant Mr. Fox sekä Evening White. Aivan käsittämättömän upea lanka ja värit!

 

Voin vain suositella sekä ohjetta että lankaa. Yhdessä ne muodostavat suorastaan täydellisen parin.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Trailblaze sukat

Tamperelaisen Enikö Baloghin upeat Trailblaze sukat pääsivät puikoilleni heti ohjeen ilmestyessä. Kaunis ja tyylikäs malli, johon on huolellisesti kirjoitettu ohje suomeksi ja englanniksi.

 

No, huolellisesti kirjoitettu ohjehan hyödyttää neulojaa vain, jos ohjetta muistaa myös lukea. Tämän sain kokea parissakin kohdassa, jotka sain neuloa näissä sukissa pariin (tai kolmeen) kertaan. Ja tämä oli siis ihan vaan omaa huolimattomuutta! Yksi virhe näihin lopulta jäikin, nimittäin ohjeessa olisi hienosti neuvottu tekemään kantapää molempiin sukkiin eri kohtiin niin, että kerroksen vaihtumiskohta olisi jäänyt molemmissa piiloon jalan sisäsyrjälle (ja näin yleensä teen vaikkei ohjeessa olisi niin neuvottukaan), mutta nyt tämä asia jotenkin jäi huomaamatta ja sukista tuli keskenään samanlaiset. Ei kyllä jäänyt mitenkään häiritsemäänkään tässä kuviossa.



Lankana on ihanat Säiewoolin Classic Sock värissä Burnt Cinnamon sekä Lumoava sukkalanka, viime vuoden kädentaitomessuilta ostettua värjärin yllätyserää. 

Sekä lankojen että ohjeen puolesta todella ihana projekti, sellainen sielu lepää -tyyppinen. Vaikka piti jonkin verran purkaa ja neuloa uudestaan, niin jotenkaan sekään ei nyt haitannut.