lauantai 2. marraskuuta 2013

Viikon blogihaaste: haasta itsesi

Käsityöblogit- FB-ryhmän viikon blogihaasteena oli tällä viikolla haastaa itsensä ja kokeilla jotain uutta tekniikkaa. Päätin kokeilla kirjoneulekantapäätä, jonka olin muutenkin aikonut opetella. Ensimmäisen sukan sain viikon aikana valmiiksi tästä parista ja tällainen kirjoneulekantapää siihen tuli:


Tässä kuvattuna omassa jalassa, voitte ehkä kuvitella, että kuvakulma oli jonkin verran haasteellinen:


Toiseksi haasteeksi itselleni olin ajatellut vyyhdin kerimistä sisältä aloitettavaksi keräksi, koska sorruin kuitenkin lopulta ostamaan Roosanauha-lankoja. Tämän haasteen suhteen olen vielä tässä pisteessä:


Mitään valmista ei siis ole tässä kohtaa esitellä, mutta viikko on ollut melkoisen tapahtumarikas muuten kuin käsityörintamalla. Esikoinen nimittäin muutti omaan asuntoon eilen ja muutossa on riittänyt monenmoista puuhaa. Uuteen asuntoon on tilattu äidiltä virkattu päiväpeitto, joten pääsen tätä asiaa vielä käsitöidenkin parissa työstämään. Puhumattakaan kaikesta, mitä sisustukseen liittyvää pitää tehdä kuopukselle, joka nyt saa ensimmäistä kertaa oman huoneen. Ja entäpä kaikki ne vapautuvat kaapit, joihin aion järjestellä lankavarastoni... Taidankin tästä taas lähteä siivoushommiin.

4 kommenttia:

  1. Oi kuinka nätit sukat! Ja kiitos vinkistä, en tiennytkään tuollaisesta Fb-rymästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa siis vasta sukka, toivottavasti toinenkin tulee valmiiksi. ;) Ja tosi kiva kun löysit FB-ryhmän tätä kautta! :)

      Poista
  2. Onpa nätti sukka ja SIISTI kantapää :)
    Sulla onkin sitten muutosta elämässä, kun yksi on lentänyt pesästä pois. Meillä lähti nyt syksyllä opiskelemaan tähän suht lähelle, että käy viikonloput kotona. On vähän lievempi tämä muutos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei meilläkään ole kuin viitisen kilsaa matkaa tytön uudelle asunnolle, joten varmasti tullaan jatkossakin näkemään. Mutta kun tuo huonekin meni nyt kokonaan uusiksi ja siitä tulee nelivuotiaan pikkuprinsessan huone kaikkien gootti- ja hippivaiheiden jälkeen, niin kyllä tämä muutos isolta tuntuu!

      Poista