torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuvahaaste 5/5

Kuvahaasteen viimeinen kuva. Ideana tässä haasteessa oli postata viisi kuvaa arkielämästään ja haastaa joka kuvan kohdalla mukaan joku toinen blogi.

Viimeiseksi haastekuvaksi kuvasin kilpikonnan kodin, jonka rakensimme nelivuotiaan kanssa yhdessä (sellaisista valmiiksi leikatuista paloista) ja jonka hän ihan itse maalasi ja myöhemmin vielä koristeli sydäntarroilla. On niin kiva katsella, kun lapset itse keksii ja tekee kaikenlaista! Ja sitten, kun ne tekeleet vielä päätyvät oikeasti leikkeihin.


Nyt on haaste selätetty ja olen helpottunut. Näin tiivis bloggaustahti ei oikein sovi minulle, onneksi en osallistunut 31 päivää-haasteeseen, jonka tiimoilta monet bloggailevat tässä kuussa joka päivä! Aika vaan tahtoo vuorokaudesta loppua kesken ja aiheitakin on vaikea keksiä ilman ilmeistä asiaa. Haluan kuitenkin pitää aihepiirini käsitöissä, kun kerran käsityöblogia pidän. Mutta ihan kiva haaste tämä oli kuitenkin juuri tälleen viiden päivän mittaisena, eikä kamalasti kirjoitettavaakaan tarvinnut keksiä, kun kuvat olivat pääosassa.

Kiitos siispä Hannalle haasteesta ja haastan lopuksi mukaan vielä Anun Omin kätösin -blogista. :)

Haaste on vapaaehtoinen. Jokainen haastettu voi itse päättää osallistuuko vai ei. :)

2 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä ollut reipas. Itse en ole jaksanut postata joka päivä. Puuttuu vielä se viimeinen, mutta jospa sen tänään saisin valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli vasta tämän viimeisen postauksen kohdalla mieleen, että näitä ei olisikaan välttämättä tarvinnut tehdä peräkkäisinä päivinä, mutta tulipahan nyt tehtyä. :)

      Poista