maanantai 20. lokakuuta 2014

Tuubihuivi ruskonvärisestä Purosta

Viime talvena neuloin tuubihuivin Puro kaarnasta ja pipon Puro ruskosta. Molemmista tuli kivat, mutta jäin harmittelemaan, ettei niistä tullut keskenään saman sävyiset. Lukijan kommentin kautta sain vinkin, että jossain oli myynnissä vielä Puro ruskoa ja tilasinkin sitä samantien pari kerää. Sitten loppui talvi kesken ja suunnitelma jäi hautumaan.


Uuden talven läheisyys palautti suunnitelman mieleen. Syntyi uusi samankaltainen tuubihuivi. Tämä poikkeaa aikaisemmasta huivista siten, että tämä on neulottu 9-kokoisella pyöröpuikolla ja silmukoita on kerroksella vähemmän. Ohje menee näin: Luodaan 40 silmukkaa. Neulotaan tasona kaksi oikein yhteen ja langankierto aina vaan uudestaan ja kerroksen lopussa neulotaan kaksi viimeistä silmää oikein. Ja sama toistuu joka kerroksella. Välillä sovitellaan ja kun toivottu pituus on saavutettu, niin työ päätellään. Lopuksi tietysti ommellaan vielä huivin päät kiinni toisiinsa. Alunperin bongasin ohjeen Kaunis Helmi -blogista.


Tänään on muuten vielä viimeinen tilaisuus osallistua sukkalanka-arvontaan. :)

6 kommenttia:

  1. Kauniin värinen huivi,isoilla puikoilla tehtynä varmasti pehmeäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi pehmoinen ja ilmava. En yleensä tykkää kauhean isoista puikoista, mutta tämmöisessä neuleessa ne on ihan paikallaan.

      Poista
  2. Kauniit värit! Nyt alkaakin olla tarvetta huiveille.

    VastaaPoista
  3. Kiva tuubihuivi, nyt on sitten pipolle pari. Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset, Neule-Kirppu, haaveileva polku ja cesilia! :)

    VastaaPoista