sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Adventurer

Austraalialainen Ambah O'Brien on suunnitellut monia upeita neulemalleja. Erityisesti olen ihastunut hänen herkullisen monivärisiin huivimalleihinsa. Olen selaillut niitä monet kerrat ajauksella, että minkä monivärisen huivin neuloisinkaan kaikista niistä käsinvärjättyjen lankojen jämäpalleroista, joita aikojen saatossa on kertynyt. Ohjeen ostaminen on  useamman kerran kaatunut siihen, etten ole osannut päättää minkä noista ihanista malleista valitsisin.


Viime joulukuun ensimmäisenä päivänä tein lopulta päätöksen ja ostin Adventurer -huivin ohjeen. Nimi viittaa hauskasti seikkailijan lisäksi ajatukseen, että huivi neulottaisiin adventtikalenteri-huivina, yksi väriraita päivässä, jolloin huivi valmistuisi joulupäiväksi (austraalialaisittain adventtikalenteriin kuuluu 25 raitaa). No, kesäisestä ajankohdasta voinette jo päätellä, ettei tuo ajatus ihan toteutunut meikäläisen kohdalla. Sainkohan kaksi raitaa valmiiksi joulukuussa?


Työn alku osottautui hankalaksi. Olen aiemmin neulonut pääasiassa sellaisia pitsimalleja, joissa pitsikuviota tehdään vain työn oikealla puolella ja nurjalla neulotaan korkeintaan joku yksittäinen silmukka kuvioon sopivaksi. Tässä pitsikuviota tehdään yhtälailla niin oikealla kuin nurjallakin puolella. Ei siinä muuten mitään, mutta alkuun pääseminen oli hankalaa, kun en meinannut millään saada juonen päästä kiinni, että miten kaaviota piti seurata nurjalla puolella. Joka kerta piti tarkistaa sanallisesta ohjeesta, että pitikö tätä nyt tulkita pielikuvana ja mistä reunasta alkaen tätä nyt luettiinkaan.

Pikkuhiljaa kuvio kuitenkin aukeni ja neulominen alkoi luistaa. Suurin osa raidoista on syntynyt tämän kevään aikana. Työtä on hidastanut myös se, että olen ollut aika perfektionistinen värien suhteen; en kehtaa edes tunnustaa, miten monta raitaa olen päätynyt purkamaan kun on muutaman raidan päästä alkanut tuntua, ettei tuo väri sopinutkaan tuohon väliin... Mutta kun käytin tähän kaikkien ihanimpien lankojeni jämät, niin halusin että lopputuloksestakin tulee ihana!

Langoista sen verran, että niitä kului noin 12 g/ raita. Suurin osa on Handua, muutama yksittäinen raita on rva Silmu&Solmua, Lanitium Ex Machinaa, Louhittaren Luolaa sekä Malabrigo sockia.


Huivi valmistui pari päivää juhannuksen jälkeen. Sitten kastelin sen, en siis edes pingottanut yhtään, levittelin vaan kuivumaan ja asettelin nuppineuloilla siksak-kuvion kärjet teräviksi. Mutta jotenkin huivi olikin kastelussa venynyt niin paljon, että se laahasi maata. Vähän harmitti, mutta en halunnut huivia joka kuraantuu ensimmäisessä käytössä, joten oli pakko purkaa vielä pari raitaa päästä. Nyt ei joulukalenterihuivissa ole sitten kuin 23 raitaa, mutta eipä tällä tässä vaiheessa muutenkaan enää joulun kanssa ole paljon tekemistä.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja koska jämälankoja vielä jäi, niin pääsen varmasti jossain vaiheessa toteuttamaan jonkun toisenkin noista Ambahin upeista malleista.

4 kommenttia:

  1. Aivan huikean kaunis! En tajunnut niistä aiemmista kuvista, että siitä oli tulossa noin suuri. Mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Huivithan on keskeneräisinä aina vähän sellaisia kurttuja, että kokoa on vaikea hahmottaa. :D Hämmästyin oikeasti itsekin miten iso tästä kastelun jälkeen tuli!

      Poista
  2. Tosi kaunis! Ja hyvän kokoinen, voi kääriytyä moneen kertaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Mulla on nyt joku jättihuivi-putki päällä, kun kaikista valmistuneista tulee yllättäin paljon isompia kuin olin suunnitellut. Mutta ei se mitään, tykkään näistä. 😀

      Poista