maanantai 1. toukokuuta 2023

Loch Mhor villapaita

Skottilainen Emily K Williams kertoo suunnitelleensa kauniin ja lämpimän Loch Mhor villapaidan tavoitteenaan suunnitella mahdollisimman lämmin paita. Siinä hän lienee onnistunut; paidassa on kirjoneuletta koko pituudelta ja paksulla langalla neulottuna.

Neuloin paidan Hjertegarnin Natur Uldista. Langan kulutuksen suhteen ohjeessa oli pientä epätarkkuutta, sillä jouduin kahdesti käymään lankakaupassa ostamassa lisää lankaa, kun ensin loppui vaaleansininen kontrastiväri ja lopulta vielä farkunsininen pääväri.

Monista lähiaikojen kirjoneulepaitamalleista poiketen tässä paidassa on raglanrakenne, mikä olikin oikeastaan syynä siihen, että valitsin juuri tämän ohjeen. Muodikas kirjoneulekaarrokekin on ihan hyvä rakenne ja visuaalisestihan monet kaarrokemallit ovat todella upeita, mutta raglanmalli istuu minulle paremmin.

Muokkauksia jouduin ohjeeseen tekemään ja purkamaankin pitkiä pätkiä, sillä paidan mittasuhteet eivät olleet minulle lainkaan sopivat. Erityisesti mitta olkapäästä kainaloon oli aivan liian suuri. En ole varma oliko valitsemassani koossa ohjeessa virhe vai oliko suunnittelija tarkoittanut mallin sellaiseksi, että hiha alkaa hyvin alhaalta. (Kuvien perusteella ei kuitenkaan vaikuta siltä, eli arvelen virheeksi).

Muitakin muokkauksia tein ihan vain makuasioista johtuen; alaresoriin tein sivuhalkiot ja lopuksi vielä purin alkuperäisen yksinkertaisen leveän savupiippukauluksen ja neuloin tilalle vähän kapeamman ja tiiviimmin lämmittävän taittokauluksen.

Malli neulotaan saumattomasti ylhäältä aloittaen. Kyljissä ja hihojen sisäpuolella on valesaumat. Paita on tarkoituksellaan aika muhkean kokoinen, sillä aikomuksena on käyttää sitä ulkoiluvillapaitana talvipakkasilla  ja alle pitää mahtua paljon kerroksia. Tosin päästiin kuvauspäivänä eli vappuaattonakin aika lähelle pakkassäätä ja itse asiassa hetkeä ennen kuvien ottoa sateli vielä lunta ja rakeita. Tuulta villapaita ei pidä, mutta muuten se tuntuu todella lämpimältä.

lauantai 15. huhtikuuta 2023

Vauvalapaset onteloneuleella

Järvenpään opiston käsityön taiteen perusopetuksen lankatekniikkakurssilla on kokeiltu hiljattain erilaisia neuletekniikoita. Yksi itselleni uusi tekniikka oli onteloneule. Neuloin oppilastyönä söpöt peukuttomat vauvalapaset, joita voi käyttää joko sinisinä harmaalla kuviolla tai harmaana sinisellä kuviona - tai miksei vaikka yksi kumpaakin. Malli on Ida-Maria Tyyskän suunnittelema Double knitted baby mittens.


Onteloneule on kuin kirjoneuletta, mutta sitä neulotaan samanaikaisesti vähän kuin peilikuvaksi työn nurjalle puolelle käänteisin värein. Tämä tapahtuu tikapuuneuleen tapaan niin, että puikolla on molempien puolten silmukat samanaikaisesti. Langat kulkevat työn sisällä. Näin syntyy kääntöneule, eli molemmat puolet ovat "oikeita puolia".

Tekniikka oli alkuun haastava ja prosessi sisälsikin jonkin verran purkamista ja uudelleen neulomista. Etenkin kavennukset tuntuivat hankalilta tehdä onteloneuleena. Kohtalaisen siisti jälki kuitenkin lopulta syntyi, ainakin ensimäiseksi onteloneuletyöksi. 

 

Tästä ei tullut lempparitekniikka, mutta tulipahan opeteltua tämäkin. Ja jos uudelleen tartun onteloneuletyöhön, niin ehkä valitsen mallin, johon ei tule kavennuksia.

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Domino-tossut

Käsityön taiteen perusopetuksessa on lankatekniikoiden kurssilla edetty neuletekniikoihin. Neuletekniikoiden saralla ajattelin olevan haastetta löytää tekniikkaa, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kyllä niitä löytyi useitakin. Yhtenä mielenkiintoisimmista kokeilin dominoneule-tekniikkaa.


Aloitin tossut Pirjo Sinervon laatimalla Domino-sukkien ohjeella, joka löytyy Punomosta. Jossain vaiheessa muutin suunnitelmaa ja päätin tehdä sukista tossut, sillä teräosan kärki on melko leveä eikä välttämättä tuntuisi kovin mukavalta kengän sisällä ja siten kärjen malli mielestäni sopii paremmin sisätossuihin. (Voi myös olla, että tein neliöistä hieman liian suuria ja kärjen leveys johtui siitä.)


Kantapään takana ompelin kaksi vierekkäistä neliötä reunoista kiinni kantapään muodostamiseksi. Nilkan sivuille neuloin puolikkaat neliöt, jotta sain suoran reunan tossujen suuaukkoon. Viimeistelin reunuksen i cord -päättelyllä.

 

Pidän dominoneuloksena muodostuneesta pinnasta kovasti, etenkin kun pätkävärjätty Nalle Taika tuo kuvion kauniisti esille. Kiva oli tämmöinenkin uusi neuletekniikka löytää. :)

lauantai 1. huhtikuuta 2023

Keisarin morsian

Otin neulottavaksi Tiina Kuun pitkään ihailemani Keisarin morsian -sukat. Inspiraationa toimivat nämä hempeät violetin sävyt, jotka halusin käyttää johonkin erityisen ihanaan. Vaalea violetti on Regian nelisäikeistä sukkalankaa ja tummemmat sävyt ovat Hjertegarnin Sock 4 -lankaa.

Sukat neulotaan varpaista varteen. Edelleen, vuosien neulomisen jälkeen, minulle tuottaa välillä vaikeuksia saada varpaista aloitetusta sukasta sopivan kokoinen. Nytkin kärjistä tuli himpun verran liian pitkät toivottuun kokoon nähden, joten jouduin lopuksi tekemään hieman "sukkakirurgiaa", eli purin kärjestä pienen pätkän, poimin silmukat ja neuloin kärjen uudelleen lyhyemmäksi.


Näistä tuli kyllä tosi ihanat! Ei mikään huoleton tv-neule tosiaankaan, mutta vaivan arvoinen.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Tainan muistolle

Tänään vietettiin rakkaan ystävän, Tainan, muistojuhlaa. Taina on tullut Järvenpään ja muun Suomen neulojille tutuksi toisena neulekahvila Lentävän Lapasen idearikkaista ja elämänmyönteisistä yrittäjistä.

 
Ystävyyteen Tainan kanssa on liittynyt monenlaisia yhteisiä projekteja. Paljon ne ovat keskittyneet yhteiseen neulontaharrastuksen ja lankarakkauteen, mutta siinä ohessa on usein käyty syvällisiä keskusteluja myös muista aihepiireistä. Monesti Taina on ollut ystäväpiirissä se ideoitsija ja innostaja, joka on saanut muutkin lähtemään mukaan monenlaiseen. Esimerkkeinä porukan innostaminen sankoin joukoin osallistumaan Tour De Sock -neulontakisaan ja myöhemmin kisan suomalaisen vastineen Sukka-Finlandian ideoiminen ja järjestäminen useaan otteeseen. Monenlaiset Tainan ideoimat neuleaiheiset tapahtumat ja yhteisneulonnat ovat innostaneet ihmisiä harrastuksen pariin ja ennen kaikkea luoneet yksinäisen harrastuksen ympärille yhteisöllisyyttä ja yhteisen tekemisen meininkiä.
 

Yhdessä on innostuttu paljon muustakin; on ollut ompeluprojekteja, kudontaa, värjäilyjä, monia kursseja, festarireissuja ja erilaisia työpajoja. Välillä on vaan istuttu iltaa tai lähdetty mökkeilemään naisporukalla.

Koronavuosina on käytetty luovuutta ja mielikuvitusta sekä siirretty perinteistä harrastustamme nykyaikaan; neuletapaamisia on järjestetty zoomissa netin välityksellä. Taina on ollut aina se, joka on ollut valmis lähtemään mukaan uuteen ja ratkomaan tielle osuneita haasteita. Hän on opettanut suurpiirteisyyttä ohjeiden noudattamisessa, mikä on ainakin minulle ollut merkityksellinen taito, jota voi soveltaa muuhunkin kuin neulomiseen! Monesti turha perfektionismi nimittäin muodostuu tekemisen esteeksi. Juuri avoimuutensa ja ennakkoluulottomuutensa takia Tainan on aina ollut niin helppo innostua ja saada muutkin innostumaan.  

Viime vuoden lopulla, Tainan sairauden ollessa jo tiedossa, toteutimme Tainalle yhteistyönä paloista kootun voimapeiton. Palojen määrän ja niihin laitetun rakkauden perusteella voi huomata, miten iso joukko on halunnut Tainaa tukea ja rohkaista, miten monelle hän on ollut tärkeä ja rakas. 

Jään suunnattomasti kaipaamaan Tainaa, paikkaasi ei korvaa mikään. 

Ystävyydellä ja lämmöllä muistaen, 

Tiia

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Shapes and Sizes

Dolly Laishram on neulesuunnittelija, joka pitää leikittelystä erilaisilla neuletekniikoilla. Olen aiemmin neulonut hänen suunnittelemansa Block Printed -sukat sekä  Girly Feeling kämmekkäät peräti kahdesti; pinkin sävyissä ja sinivihreinä. Näissä malleissa kuvio syntyy mosaiikkitekniikalla tai sen muunnelmilla, eli silmukoita nostamalla ja kämmekkäissä myös niiden paikkaa siirtämällä. 

Näissä Shapes and Sizes -sukissa kuviot muodostuvat perinteisellä mosaikkitekniikalla. Siinä kerros neulotaan yhdellä värillä kerrallaan ja toisen värin silmukoita nostetaan niin, että syntyy toivottu kuvio.


Mosaiikkitekniikka oli vaihtelun vuoksi kiva, mutta täytyy kyllä sanoa, että se tuntuu paljon hitaammalta ja vaivalloisemmalta neuloa kuin tavallinen kirjoneule. Tykkään kuitenkin tästä neulepinnan tekstuurista, jonka silmukoiden nostelu tuottaa.


Sukat neulotaan varpaista varteen ja kantapäänä on tavallinen tiimalasikantapää. Ohjeessa on kaksi kokoa, neuloin  nämä isommalla eli 72 silmukalla. Lankoina näissä on valkoinen Dropsin Fabel ja punaraitainen Zitronin Trekking XXL. Neuloin sukat 1,75mm:n sukkapuikoilla.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Taidetta ompelukonekirjonnalla

Käsityön taiteen perusopetuksen kokonaisuuteen liittyen kävin Järvenpään opistolla viikonlopun kurssin, jossa aiheena oli ompelukonekirjonta. Tehtäväksi saimme pienen taideteoksen kyseistä tekniikkaa hyödyntäen.


Alkuun työ sommiteltiin alustalle tilkuista. Liimasin tilkut kangasliimaa ja silitysrautaa käyttäen jotta ne pysyvät paikoillaan ommellessa. Ompelukoneesta kytkettiin pois päältä se ohjain-toiminto, joka yleensä saa sauman kulkemaan suoraan poispäin ompelijasta. Nyt kangasta siis saattoi liikutella mihin suuntaan tahansa ja tämähän olikin aluksi vaikea käsittää! Tilkkujen kiinnitämisen lisäksi tein ompelemalla kuvaan lisää yksityiskohtia.


Työstä tuli mielestäni kiva ja innostuin tästä tekniikasta toden teolla. Myös työn kääntöpuoli on omanlaisensa, yllättävän hauska ja yksityiskohtainen taideteos.


Kaikista nelivuotisen kurssimme aikana kokeilemistani käsityötekniikoista en ole innostunut niin, että arvelisin tekeväni niitä uudelleen, mutta tätä haluaisin kyllä jatkaa. Rentoa ja nopeaa tekemistä aiempaan käsin kirjontaan verrattuna ja yllätti itsenikin, miten siistin työn tällä tekniikalla sai aikaiseksi ensikertalaisena. Ryhmän muutkin työt olivat upeita ja kaikki aivan erilaisia, joten muuntelun mahdollisuuksia riittää!