tiistai 3. marraskuuta 2015

Yksinkertaisesti kaunista

Lankamaailman blogitapaamiseen neuvottiin ottamaan mukaan oma käsityö. Koska kaikki käsityöni olivat juuri silloin joko sellaisessa vaiheessa, että niitä oli vaikea ottaa mukaan tai sitten liian monimutkaisia jutustelun lomassa tehtäviksi, niin aloitin tapaamista varten ihan uuden työn.


Be Simple Variations löytyi Ravelryn ilmaismalleista. Suunnittelija on kirjoittanut ohjeeseen, että ei käyttänyt kovin isoja puikkoja eikä pingottanut huivia kovin voimakkaasti, koska ei halunnut korostaa neuleen reikäisyyttä ja halusi säilyttää ainaoikein-neulepinnan kuohkeuden ja pehmoisuuden. Minä taas päätin haluta juuri päinvastaista, eli halusin korostaa reikäisyyttä enkä niinkään välittänyt siitä kuohkeudesta. Valitsin 4,5mm:n puikon ja pingotin huivin säästelemättä. Parin edellisen huivini jälkeen olen ollut ihastunut siihen keveyteen ja ilmavuuteen, minkä juuri ohut ja reikäinen neulepinta saa aikaiseksi.


Langaksi valitsin kauniin vihreän Zauberballin, jonka upea liukuvärjäys pääsi mielestäni mainiosti oikeuksiinsa tällaisessa hyvin yksinkertaisessa huivimallissa. Huivi oli valmis kolmessa päivässä ja siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin - pitkä, kapea ja ilmava, pikemminkin kaulahuivi kuin hartiahuivi. Sellainen, jota voi viileinä talvikuukausina pitää hyvin sisälläkin, joka lämmittää tarpeeksi mutta ei liikaa.

18 kommenttia:

  1. Kivasti värittyi tuo huivi Zauberballilta! Kepeys on kuvista hyvin aistittavissa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana! Upea väritys ja juuri tuollaisena keveän ilmavana tämä huivi on parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten ihana huivi taas. Liukuvärjäys tosiaan pääsee oikeuksiinsa huivissa. Toi sun idea käyttää isompia puikkoja ja kunnon pingotusta on tosi onnistunu, kaunis :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis, yksinkertainen kuvio, kuin luotu liukuvärjätylle langalle!

    VastaaPoista
  5. Todella ihastuttava huivi. Sekä malliltaan,että väreiltään.

    VastaaPoista
  6. Onpa sinulla ihana blogi ja kauniita käsitöitä! :)

    Tervetuloa vierailulle myös minun blogiini, jossa on käsitöitä myös tilattavissa :)

    http://kasituopuotimatilda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Wau, mitkä värit!
    Upea huivi :-)

    VastaaPoista
  8. Ihana! Minulla on nyt myös menossa samanlainen kausi, huivin pitää olla kevyt kuin kesätuuli. En silti ole ostamassa lisää Neidonhiusta, mutta Handun huivilankaan pitäisi löytää malli. Tuo sinun tekemäsi nousi heti vahvaksi ehdokkaaksi. :)

    VastaaPoista
  9. Upea huivi! Ilmavat huivit ovat juuri parhaita ja Zauberball on ihanaa lankaa, juuri huiveihin sopivaa.

    VastaaPoista
  10. Ihanat värit tässä kyllä. Mallikin on kiva, juuri tuollaisena reikäisenä :)

    VastaaPoista
  11. Tosi ihana ja kevyt versio tästä huivista :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis! Erinomainen lankavalinta! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitokset ilahduttavista kommenteistanne! <3

    VastaaPoista
  14. Väri tosiaan on erittäin onnistunut - kaunis huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Yhdestä Zauberball-kerästä tulisi muuten kaksi tämmöistä huivia; punnasin loppukerän ja sitä oli tasan puolet jäljellä. Ei sillä, että jaksaisin kahta täsmälleen samanlaista tehdä, mutta aika riittoisaa.

      Poista